Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella ikääntyminen merkityt tekstit.


3362. Meillä on kohta vitsit vähissä, kun syntyvyytemme laskee nykytahtia

Ei riitä, että meitä suomalaisia kurittaa suuri valtion velka, vaan meitä riivaa myös matala syntyvyys. Viime vuonna syntyi 43320 lasta ja kuoli 61106 ihmistä (Tiede 6/2024). Hedelmällisyys lukumme oli 1,3, mikä merkitsee, että kukin nainen laskennallisesti synnytti 1,3 lasta. Tämä ei riitä mihinkään, sillä tämän hedelmällisyysluvun 1,3 pitäisi olla 2,1 sälyttääkseen väkiluvun entisellään. Jos tämä kiihtyä alaspäin menevä kierre jatkuu, kuten näyttää jatkuvan, vuonna 2050 täällä meitä kantasuomalaisia ei ole pyörimässä kuin vajaan kaksi miljoonaa kantasuoalaista, ja vähitellen kuolemme sukupuuttoon. Sukuputtoon kuolemisen sijasta meidän kannattaa murehtia sitä, ketkä pyörittävät meidän yrityksiämme ja julkista sektoriamme, koska kotimaista työvoimaa ei ole saastavilla. Siksi maahanmuutto ei voi olla enää jonkin puolueen yksinoikeutettu politiikkasektori, vaan sen on oltava kulloisenkin tulevan hallituksen agendan yksi kärkihanke. Muutoin olemme pulassa.

2997. Kolme vuosikymmentä sitten esitetyt trendit pitävät kutinsa

Vuonna 1991 esitin sanasta sanaan johdon seminaarissa yhteiskuntamme muutospaineiksi/-trendeiksi alla olevan luettelon. Listassa on kohtia, joiden tuleva ajankohtaisuus oli nähtävissä sen hetken ajankohtaisuuden perusteella. Silmiin pistävää on nähdä, kuinka kuntien palvelutarjonnan vaihtelut ja hallinnon tuttavuus polkevat edelleen paikoillaan. *Alueellisen toimeentulon hallittu muutos *Yhteistoiminnan turvaaminen *Varautuminen pysyvän työttömyyden hallintaan *Kuntien palvelutarjonnan vaihtelut *Väestön ikääntyminen *Ympäristöhaittojen vähentäminen *Viestintä- ja liikenneyhteyksien teho *Rajanylityksen lisääntymien *Ulkomaalaisasioiden kasvu *Hallintokoneiston tuottavuuden kasvu En ollut ainut, joka näin ennusti. Kyse oli todella ennustamisesta, koska osa faktaista puuttuivat. PS Pidin eri foorumeilla lähes tuhat esitelmää johtamisen ja julkisen hallinnon kehittämisestä. Käytin niiden tukena tekstikalvoja ja piirtoheitintä. Ilokseni huomasi arkistostani löytyvän vielä nämä kalvot (n. ...

564. Seisovilta jaloilta kuolemaan

Vanhushuolta on ollut esillä mediassa, aiheesta muiden muassa A-studiossa ja  Ajankohtaisessa kakkosessa. On kuultu: vanhukset vaipoissa, vailla ulkoiluttamista, hiljaiset unohdettuna istumaan jopa päiväksi. Synkältä näyttää. Edunvalvonnan ulkoistaminen on saanut osan vanhuksista näyttämään maksu. Hallituksen linjaus tukea kodissa asumista ja tehostaa palveluasumista on periaatteessa hyvä. Tämä eivät kuitenkaan toimi. Henkilökuntta on liina vähän.  Osa siitä on epäpätevää. Vanhuksilla ei ole varaa ostaa tarvittavia palveluja. Esimiehet ei osa useinkaan osaa johtaa hoitopalvelua ja siinä käydä tarvittava vuorovaikutusta. Hoitohenkilökunta ei uskalla tuoda esiin epäkohtia. Joutuu ikävän ihmisen maineeseen. Tv-ohjelmassa kuultu hämmästyttävä yksityiskohta oli, että yksityisissä palvelutaloissa asuvilla ei juuri näy omaisia vierailuilla. Ehkä se oli vain ohjelman sattumadetalji. Sekaannusta keskustelussa aiheuttaa terminologia. Laitospaikalla saatetaan tarkoitta, milloin terve...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *