Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella kuolleisuus merkityt tekstit.


3362. Meillä on kohta vitsit vähissä, kun syntyvyytemme laskee nykytahtia

Ei riitä, että meitä suomalaisia kurittaa suuri valtion velka, vaan meitä riivaa myös matala syntyvyys. Viime vuonna syntyi 43320 lasta ja kuoli 61106 ihmistä (Tiede 6/2024). Hedelmällisyys lukumme oli 1,3, mikä merkitsee, että kukin nainen laskennallisesti synnytti 1,3 lasta. Tämä ei riitä mihinkään, sillä tämän hedelmällisyysluvun 1,3 pitäisi olla 2,1 sälyttääkseen väkiluvun entisellään. Jos tämä kiihtyä alaspäin menevä kierre jatkuu, kuten näyttää jatkuvan, vuonna 2050 täällä meitä kantasuomalaisia ei ole pyörimässä kuin vajaan kaksi miljoonaa kantasuoalaista, ja vähitellen kuolemme sukupuuttoon. Sukuputtoon kuolemisen sijasta meidän kannattaa murehtia sitä, ketkä pyörittävät meidän yrityksiämme ja julkista sektoriamme, koska kotimaista työvoimaa ei ole saastavilla. Siksi maahanmuutto ei voi olla enää jonkin puolueen yksinoikeutettu politiikkasektori, vaan sen on oltava kulloisenkin tulevan hallituksen agendan yksi kärkihanke. Muutoin olemme pulassa.

2418. Mikä on Suomen ainoa mahdollinen hybridimalli, Yle

     Ylen Ykkösaamussa asia käsiteltiin, mutta ohjelman runsaan tietosisällön takia hybridimalli punoutui yksityiskohtien sisään. Ohessa yritetään tiivistää aihe.      Hybridimallilla tässä tarkoittaa sellaisen säätelysysteemin luomista ja käyttämistä, missä sairastuminen ja kuolleisuus saadaan pidettyä laskevalla käyrällä hyväksyttävien rajojen alapuolella ja missä lopuksi sekä sairastavuus että kuolleisuus on laskenut hyväksyttävälle tasolle.      Se käsittää nykykaranteerin rakenteen ja volyymin säilyttämisen, mutta siinä pohditaan jatkuvasti edellä mainittujen vähittäistä supistamista ja/tai uudelleen muotoilua. Siihen kuuluvat mahdolliset hyvät käytännöt ja kokemuksien testaaminen ja sen perusteella tehdyt ratkaisut niiden käyttöönotosta. Potilasdatan kasvaessa ja monipuolituessa saadaan tietämystä hybridimallin täsmentämiseen. Valmistumassa olevalla kännykkäapilla saadaan tietoja tartuntaketjuista ja dataa taudin kulusta eri maan kokiss...

600. Television kokkiohjelmat tulevaisuuden häpeäpilkku

Tunnettuja tosiasioita ovat, että maapallon väkiluku on 7,2 miljardia ja ennuste vuodelle 2045 on noin 10 miljardia ihmistä. Nyt on noin miljardi aliravittua ihmistä. Niistä vuodessa kuolee nälkään noin 30 miljoona. Tämä on yhtä paljona, kuin toisessa maailman sodassa oli kaatuneita. Edelleen on tunnettua, että maapallon viljelykelpoisen maan pinta-ala kutistuu jatkuvasti ja puhtaasta vedestä tulee taistelujen kohde. Nälkäisten luurankomaisten lasten kuvat televisiossa evät enää hätkäytä ketään. Ennen valistusaikaa oli luonnollista, että nautintoja haettiin jokaiselta elämän alueelta, kaikkialta mistä niitä suinkin oli mahdollista saada. Myös niin sanotusta nautinnollisen hyvästä ruoasta, ahmien ja oksentaen. Nyt kun on ihmismoraali on kehittynyt niin pitkälle, että hevosillekin syötetään vällyjen alle värikkäitä naksuja, odottaisi myös suhtautumisen nälkäisten ihmisten ravitsemiseen kiinnitettävän  huomiota vähintäänkin yhtä paljon kuin lemmikkien ruokintaan. Olisi myös ko...

590. Savua ja tulta – takat kuntoon

Meillä Suomessa arvioidaan menehtyvän vuodessa 1000 ihmistä ennen aikaiseen kuolemaan tulipesien aiheuttamiin pienhiukkaspäästöihin. Polttohiukkasiin verrattuna katupöly on lähinnä viihtyvyyshaitta. Pienhiukkasongelma on suurin talvella. Silloin ilma seisoo ja sen alaosa voi olla lähes liikkumaton ja hiukkasia läpäisemätön. Autojen päästöt ja niiden syntymisen prosessit tunnetaan, ja päästöihin voidaan vaikuttaa muiden muassa verotuksella ja moottoriratkaisuilla. EU tullee tiukentamaan vuonna 2015 kantaansa  takkojen pienhiukkaspäästöihin. Sitä ennen itse kukin takan omistaja voi tehdä on osuutensa ilman laadun parantamiseksi. Vanhat konstit eivät ole kadonneet mihinkään. Puiden pitää olla kuiva, täytyy malttaa kuivattaa ainakin vuoden. Siinä säästyy puuta, rahaa ja ilmaa. Hyvä tapa on jakaa poltettavaksi tarkoitettu puukasa kahteen- kolmeen osaan. Erät poltetaan toisen alkaessa hiipua. Puut ladotaan vaakatasoon pesän pohjalle ja sytytetään päältä. Tämä on tärkeää. Silloin ne palav...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *