Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella onnellisuus merkityt tekstit.


3194. Ei tarvitse olla terve olakseen onnellinen

Kaikki haluamme olla onnellisia. Jos tähän pyrkii kannattaa ajatella rahan osuutta siinä vähän tarkemmin ja kysyä tekeekö se rikkaus onnelliseksi. Tutkimukset vahvistavat, että yksi edellytys onnellisuuteen on myönteinen mielenlaatu ja ennakkoluuloton suhde kanssaihmisiin. Myönteisen mielenlaadun uhka on ahdistuksen kokeminen, jota tutkimusten mukaa tuntee noin 90 prosenttia ihmisistä. Se saattaa tuntua fyysisinä oireina kuten vatsakipuina, hermostuneisuutena ja mitättömyyden tunteina. Ahdistus perustuu ihmisen alkuhistoriaan, jolloin ihmisen piti olla varuillaan ulkopuolisia uhkia vastaan. Kuitenkin akuutti stressi saattaa olla hyödyksi, sillä silloin ihminen kerää kapasiteettinsä ongelman ratkaisemiseksi tai uhkan torjumiseksi. Jos stressi jatkuu pitkään, aivojen etuosassa neuroneja voi kuolee, jolloin aivot rapputuvat. Tällöin rationaalinen päätöksenteko heikkenee ja empatiaan tunne laskee., joka puolestaan heikentää onnellisuuden tunnetta. On myös tototta, että kohtuuton onnellisuu...

1818. Olkaamme onnellisia kukin tavallaan – kevät tulee

      Maan ollessa pakolaiskysymyksen raatelema ja keskustelun aiheesta kimpoillessa sinne, on paikallaan tarkastella maamme hyviä puolia olkoonkin, että budjettileikkaukset iskevät jonnekin kuin kimeä kirkaisu.      OECD:n onnellisuusindeksi mukaan Suomi on Australian, Norjan, Ruotsin, Tanskan, Kanadan, Sveitsin ja Yhdysvaltin jälkeen paras maa elää. Muutkin tilastot ja tutkimukset osoittavat samaa. Suomi on luonut ympäri maailmaa kuvan maana, jossa on maapallon paras koulutusjärjestelmä. Vaikka siitä leikataankin, tämä mielikuva pelaa Suomen eduksi ja lisää oppilaidemme ja vanhempien innostusta koulua kohtaan.       Maailman äitien tilaraporin 2015 mukaan maamme on toiseksi paras maa äideille. Tämä tuo valtavasti turvallisuuden tunnetta lisäten onnellisuuden kokemisen edellytyksiä.       Vähäpuheisille suomalisille maamme on sanavapauden ykkönen. Sen pitäisi vähentää vaikutusma...

1707. Miksi suomalaiset ovat onnellisia, vaikka hallitus kurittaa

     Budjettileikkaukset iskevät kansaan henkisesti kuin sapelin hampaat, mutta suomalaiset sen kuin porskuttavat, toiset jopa iloisella ja empaattisella mielin. Julkikuoren alta löytyy siis myös toiveikkuutta, herkkyyttä ja välittämistä. Tätä ei aina uskoisi, kun seuraa, miten monella suomalaisella julkisissa paikoissa liikkuessa olemus on kuin ansioluettelo ja sanoja saa vetää suusta kuin hohtimilla.      Kiistämättä miellä on historiallisia tekijöitä, jotka tuovat melankolisia sävyjä elämäämme. Ne joilla on syvällä muistissa sodan traumoja joko itse koettuna tai perittyinä kertomuksina, nämä seuraavat etenkin miehillä koko elämän ajan sekä viiltävät jälkiä seuraaviin sukupolviin.      Kun tähän surumielisyyden arsenaaliin listään vielä kaksi myyttiä, onnettomalle kansalle on ovet avoinna synkkyyden taloon. Tässä ensimmäinen ikonisen merkityksen on saanut mielikuva yksinään jurottavasta miehestä kannon päässä joen rannalla tuijo...

1315. Rasittaako kun ei kello käy

     Hipstereiden mukaan Aki Kaurismäki suunnittelee kolmatta osaa Suomi-trilogiaansa. Osan nimi on ”Hallitus vailla tekoja”. Se jatkaa tutulla niukan ilmaisun linjalla, mutta on seitinohuemmin parodian yläpuolella kuin ”Mies vailla menneisyyttä.      Huhujen mukaan Juhana Vartiaisen roolihahmo karjuu parvekkeelta torikansalle, että töihin siitä 0-sopimusilla. ”Työn tarjonta pitää kellot käynnissä.” Jossain kohdassa palvelualojen liiton Ann Seliniä muistuttava täti kirkuu työnantajapomo Jyri Häkämiehelle, että pankaa yritykset tuottamaan sitä tavaraa koko kansalle.   ”Tavaran tarjonta pitää kellot käynnissä.”      Hipstereihin ei ole luottamista. Aamun televisiossa esiintynyttä kotiseutuliittojen puheenjohtaja Riitta Vanhataloa mukaillen miljoonien kotipaikoltaan lähteiden kanttaa työstää vakiasuinpaikastaan uusi kotiseutupaikka ja sen tunne. Se lisää sietämistä ja jaksamista, viime kädessä onnellisuutta.     ...

557. Optimisti toimitusjohtajaksi – surijatyppi kamreeriksi

Puheet siitä, että olisimme ilon pilaajia ja yleisiä ankeuttajia, ei pidä paikkaansa. Tutkitusti kuulumme maailman onnellisimpien ihmisten joukkoon. Samaan ryhmään kuin Itä-Afrikan maasait. Heillä on ruokaa, katto pään päällä eikä diktaattorin ies paina. Kuulumme myös siihen keskiryhmään, jossa on noin puolet on optimisteja ja puolet pessimistejä. Pessimismi on perhe- ja  kaksostutkimusten mukaan  jokin verran periytyvää. Myönteisen elämän asenteen on havaittu vähentävän ennen aikaista kuolemista. Tähän sanoisi pessimisti, että niinpä tietenkin. Väärä luulo, miksi meitä pidetään ankeuttajina, johtuu kulttuuristamme. Siinä ei pröystäillä omilla teoilla ja suhtaudutaan nöyryydellä elämään. Tämä ei kuitenkaan ole pessimismiä. Suomessa ihminen voi olla hyvin vähällä onnellinen, kun on oikeat asiat ovat kunnossa, terveys, ruoka, katto. Jolla on paljon, on myös murhe paljouden säilymisestä ja suru, siitä kun yhden ihmisen rajat nauttia paljoudesta ovat niin pienet, kuin ovat. Voiko ...

446. Himasen raporin arviointa Suomen tilanteeseen

Aluksi on heti todettava, että raportin ajatusmallit ovat tarkoitettu täydentämään muiden muassa W. Beveriden ja P.Kuusen esittämiä hyvinvtointivaltion periaatteita. Tämä on sanottu raportin ensimmäisillä sivuilla. Raportissa on paljon tietoa, johon soisi päättäjien ainakin jollain tavalla perehtyvän. Pelkistäen rapotissa hyvinvointivaltio versio 1.0 on Beveriden ja Kuuseen malli ja hyvinvointiyhteiskunnan veriso 2.0 on malli, jossa on siirrytty *negatiivisesta positiiviseen *reaktiivisesta proaktiiviseen *objetkista subjetktiin *partiaalisesta holistiseen *hyvinvointivaltiosta informaatoajan hyvinvoinnin   yhteiskuntaan Tämä on käypä asetelma, muttei siitä avaudu uusia keinoja Suomen tilanteseen. Oli outoa havaita, että Castells esitti Espanjan veroviraston mallin esitäytetystä verolomakkeesta ainutlaatuisena. Onha meillä ollut pitkään tämä palvelu. Tärkeinä haasteian esitetään *elämäntavan haaste *talouden haastee *tietoyhteiskunnan haa...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *