1707. Miksi suomalaiset ovat onnellisia, vaikka hallitus kurittaa

     Budjettileikkaukset iskevät kansaan henkisesti kuin sapelin hampaat, mutta suomalaiset sen kuin porskuttavat, toiset jopa iloisella ja empaattisella mielin. Julkikuoren alta löytyy siis myös toiveikkuutta, herkkyyttä ja välittämistä. Tätä ei aina uskoisi, kun seuraa, miten monella suomalaisella julkisissa paikoissa liikkuessa olemus on kuin ansioluettelo ja sanoja saa vetää suusta kuin hohtimilla.

     Kiistämättä miellä on historiallisia tekijöitä, jotka tuovat melankolisia sävyjä elämäämme. Ne joilla on syvällä muistissa sodan traumoja joko itse koettuna tai perittyinä kertomuksina, nämä seuraavat etenkin miehillä koko elämän ajan sekä viiltävät jälkiä seuraaviin sukupolviin.

     Kun tähän surumielisyyden arsenaaliin listään vielä kaksi myyttiä, onnettomalle kansalle on ovet avoinna synkkyyden taloon. Tässä ensimmäinen ikonisen merkityksen on saanut mielikuva yksinään jurottavasta miehestä kannon päässä joen rannalla tuijottamassa ohi lipuvaa tuoretta kirveen lastua. Kuka on uskaltanut koskea reviirini puihini?

     Toinen on kansanlaulujen mollivoittoiset ja surumieliset sävelet.

Kumpikaan ei pidä paikkaansa. Lastuja tuijottavat olivat 1860-luvun runebergien ja lönnrotien sen aikaista maabrandäystä kohti Suomen kansa identiteetin rakentamista. Mollisävelet olivat liioittelua. Suurin osa kansanmusiikista on hilpeää, jopa sellaisen hilpeitä, että laulujen sanat olivat osin niin rivoja, että ne piti piilottaa kansallisarkistoon.      

     Palataan kansan onnellisuuteen.

     OECD:n onnellisuusindeksi mukaan Suomi on Australian, Norjan, Ruotsin, Tanskan, Kanadan, Sveitsin ja Yhdysvaltin jälkeen paras maa elää. Muutkin tilastot ja tutkimukset osoittavat samaa. Suomi on luonut ympäri maailmaa itsenätunnetuksi maana, jossa on maapallon paras koulutusjärjestelmä. Vaikka se olisikin vähän liioittelua, tämä mielikuva pelaa Suomen eduksi ja lisää oppilaidemme ja vanhempien innostusta koulua kohtaan.

     Maailman äitien tilaraporin 2015 mukaan maamme on toiseksi paras maa äideille. Tämä tuo valtavasti turvallisuuden tunnetta lisäten onnellisuuden kokemisen edellytyksiä.

     Vähäpuheisille suomalisille maamme on sanavapauden ykkönen. Sen pitäisi vähentää vaikutusmahdollisuuksien kokemista riittämättöminä ja vähentää kyynisyyttä.

     Tutkimukset mukaan suomalaiset nuoret eivät ole kyynisä (Sanna Aaltonen, 2105). Tässä on taas yksi lisä onnellisuusajuriksi. Totuuden nimissä on tuotava esiin se, että muutama tuhat nuorta on niin huonossa kunnossa, etteivät he pärjää vaikka pääsisivät nuorisotakuun piiriin (Päivi Berg, 2105).

     European Social Survey tutkimuksessa 2008 Suomi sijoittui neljänneksi (6,32 pistettä) kysyttäessä luuottamista tosiin ihmisiin. Kreikka sai 3,65.

     Suomi on ylivoimaien ykkönen kysyttäessä luottamusta poliisiin. Tällaisen turvallisuuden kokeminen muodostaa yksittäisille kansalisille, perheille, lapsille ja lähipiirille suunnattoman arvokkaan pohjan onnellisuudelle.     

     Tuskin mikään kansanviisaus pitää yhtä hyvin paikkansa kuin sanonta: onneen ei ole oikotietä.   

Onnellisuusprofessori Markku Ojanen allekirjoittaa tämän (YLE Fem, Laasso-ohjelma 4.11.)

Ojanen korostaa onnellisuuteen pyrkimisessä pitkäjänteisyyttä, onnen koostumista pienistä arkiasioista ja armollisuutta. Viimeisellä kohdalla hän tarkoittaa sen pohtimista, mikä asiat itse kullakin on hyvässä jamassa, niitä yleensä on paljon ja tyytymistä niihin. Ei kannata tavoitella kuuta, mutta haaveita pitää olla.

     Lopuksi Ojanen toi onnellisuuden tavoitteluun kaksi tutkimuksissa vahvistettua seikkaa: hyvien tekojen tekeminen toisille ihmisille ja kiittäminen kanssaihmisiä pienistäkin avun ja huomion osoituksista. Nämä lisäävät onnellisuutta. Ne ovat helppoja teoriassa, mutta käytännössä saattavat osoittautua vaikeiksi. Joka tapauksessa ne ovat kaikille, mitä kunkin mittakaavassa on mahdollista tehdä.

     Koko onnellisuustarinaan liittyy yksi perustavaa laatua oleva ristiriitainen juoni.

     Maan sanotaan oleva kuoleman kielissä velkataakkansa kanssa leikkausten sinkoillessa niin, että päätä huimaa. Kansalaisten pitäisi tällöin kulkea kaduilla ja kylillä päät kumarassa, ääneti ja sivuilleen vilkuilematta. Katukuva ja normaalin elämän pyörittäminen näyttävät kuitenkin tapahtuvan kuten ennenkin, suureen yhteiseen tuttuun uomaan sopeutuneena.

     Ehkä tämä on osoitus siitä, että sisäinen onnellisuutemme on paljon pitempien ja vahvempien pohjavirtojen varassa kun valtion velka ja soten kunnianhimon solmut. Toki on huomattava, että ilman yhteiskuntamme toimivia ja luotettavia rakenteita ja prosesseja tällainen onnen kokeminen ei olisi mahdollista.