1730. Supon päällikön kuultavana

     Poliisiosastolla hanke oli tullut vastuuhenkilöiden haastatteluvaiheeseen. Kolmenkymmenen henkilön haastattelut veivät aikaa kaksi kuukautta, ja lopputulos oli vaatimaton. Jokainen jo asemansa puolesta puolusti reviiriään ja uskomuksiaan paremmasta elämästä uudistuksien jälkeen. Liikkuvan poliisin päällikkö vain vakuutteli monta kertaan, että liikkuvan poliisin itsenäisenä säilyttäminen takaisi parhaiten liikenneturvallisuuden. Poliisikoirakoulun rehtori oli täydellisesti alalleen antautunut mies. Koiranäytös karkurin kiinni saamiseksi suuria mäntyjä kasvavassa rinteessä oli vakuuttava.

     Yksi seikka kuitenkin näytti ilmeiseltä. Helsingin rikospoliisi näykki useissa kommenteissaan KRP:tä. Tieto ei kuulemma oikein kulkenut. Samaa moitti myös KRP valittaen laitosten välisten henkilösuhteiden kankeutta. Suposta kukaan ei osannut sanoa mitään muuta varmaa kuin, että se tiedustelee ja tarkkailee. Ei edes poliisiosasto tiennet Supon puuhista.

    Suunnitellessani Supon päällikön haastattelua, vastoin muita tilaisuuksia, kukaan poliisin sisäisistä konsulteista ei halunnut tulla mukaan. He pitivät minunkin menoa sinne valtiovarainministeriön erikoistutkijana kummallisena ja riskialttiina vakoiluretkenä.

     Supon päällikkö otti minut kuitenkin kohteliaasti vastaan Ratakadun neljännen kerroksen neljä metriä korkeassa huoneessa tarjoten aluksi raikasta mineraalivettä. Muodollisen alkusanojen jälkeen yrittäessäni kysyä budjettilukuja tarkempia tietoja Supon toiminnasta hän tarjosi lisää mineraalivettä.

     Pyytäessäni kotva mitään sanomattomasi seurusteltuamme niin kohteliaasti kuin taisin tilastotietoja, hän pitkään pohdittuaan pyysi napakasti naapurihuoneen sihteeriään noutamaan viimeisimmän toimintakertomuksen.  Havaitsin myöhemmin, ettei niistä selvinnyt muuta tarkkaa kuin vuosiluvut. Ainoa mistä hän puhui lähes innokkaasti, oli Interpol.