Siirry pääsisältöön

1715. Sairaan saarna - Pihlajalinna Oyj vastaa

     Kun jokin maa, puolue, sotajoukko, ryhmä kampailee asiansa puolesta, se pyrkii kiteyttämään taistelunsa ytimen, miksi taistellaan, muutama sanaan, joka kertoo mistä on kyse ja mitä se havittelee.

     Kuuluisin näistä on Ranskan vallankumouksen tunnus: vapaus, veljeys tasa-arvo. Tätä ennen Ruotsi-Suomen ratsuväkijoukot olivat karjuneet hakkaapaalle, hakkaapaale. Hakkapeliitat eivät ärjyneet taitelutunnusta ideologisista syistä, vaan rohkaistaakseen toinen toisiaan. Yhdysvaltalaiset sanoivat sivistyneesti kohtalokutsumus, kun heiltä tivattiin intiaanien maiden valloitusten tarkoituksesta.

     2010-luvun median ansiosta nämä sloganit ovat muodostuneet asian puolesta taisteleville pieniksi sanattomiksi keskinäisiksi sopimuksiksi, joiden alun perin niukka sanoma on jalostunut informaatioksi, mikä puolesta yksityiskohtaisesti kamppaillaan. Näin myös taistelumotivaatio on kasvantu.

     Parin kymmenen vuoden takaisia sloganeja olivat: julkishallinto on kokonaisuus, hallittu rakennemuutos.

     Päivän politiikassa on nyt tuttua kuulla: vähemmällä enemmän, Suomi on Kreikan tiellä, Velkaantuminen ei voi jatkuja, työn yksikkökustannukset alas.

     Uusimpia iskulauseita ovat valinnan vapaus ja raha seuraa asiakasta.

     Näillä sloganeilla oman asiansa puolesta ratsastavia voisi lohduttaa sloganien tylsyydestä sillä, että vaikka ne vanhoja ovatkin, ne ovat vasta juuri otettu dynaamiseen käyttöön terveysreformissa. – Niille ei ole vielä ehtinyt hioutua sisältöä.

     Todellakin valinnan vapaus periaate ammottaa terveysreformissa tyhjyyttään. Muutamia kysymyksiä. Voiko potilas valita joka kerta eri terveysaseman ja lääkärin, kummankin vai toisen? Jos saa, saako potilas samasta terveysyksiköstä myös silmä- ja hammashoitopalvelut?  Jos potilas hoidosta huolimatta tuntee itsensä huonovointiseksi, kuinka monta kertaa hän saa mennä vastaanotolle?  Rajoitetaanko potilaan hoitoon pääsyä sairauksissa, joihin hän nyt pääsee julkisin varoin? Onko potilaalla euromääräinen hoitokatto?

     Raha seuraa asiakasta-periaatetta pidetään itsestään selvyytenä ostettaessa maksullisia palveluja tuotteita. Jos näin ei olisi, sitä sanottaisiin varastamiseksi.

     Viime torstain A-talkissa kävi ilmi, että jos sote-alueen vaikuttavuustavoitteeksi asetetaan, niin kuin pitää, nostaa alueen ihmisten terveyden tasoa tietty määrä esimerkiksi 10 vuodessa, palvelujen tuottajalla pitää olla niin laaja ja monipuolinen palvelubaletti, että se pysty vastaamaan tästä tavoitteesta.

     Vaikuttavuustavoite on kaikkein tärkein. Tästä taas seuraa, että vain Pihlajalinna Oyj:n kaltaiset terveyden alan yritykset voivat kattavasti vastata sote-alueen terveyspalveluista. Jotta muillakin yrityksillä olisi mahdollisuuspäästä mukaan, niiden on muodostettava strategisia liittoutumia pienempien kanssa. Muutoin kansainväliset suuryritykset vievät potin.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *