Minähän en koskaan kysy hintaa, laulaa Juice Leskinen. Minä taas aina tivaan hintaa, ”kirjoittaa” Juha Sipilä. Sipilän 14. kysymyksessä puolueille tivataan, oletteko sitoutuneet strategiseen hallitusohjelmaan ja sen edellyttämään hallitustyöskentelyn uudistamiseen. Kysymys haiskahtaa jesuiittamaiselta, koska pitää olla uskollinen sille, mitä ei tunne. Mutta Sipilällä ei oikeastaan ole mutta mahdollisuutta, kun vaatia uskollisuutta ja etukäteisluottamusta, sillä muutoin lyhyt strateginen hallitusohjelma saattaa joutua vaikeuksiin siitä eduskunnassa äänestettäessä. Ydinvoiman puuttumisen kysymyslistalta Sipilä selittää sillä, että asiasta jo keskusteltu puolueiden kanssa, aika epämääräistä. Kokonaisuudessaan kysymyspatteristo kattava ja sen laatimiseen on uhrattu resursseja. Puolueet saavat kuitenkin olla tarkkoja vastauksissaan, sillä ne saattavat törmätä esiin vielä kius...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)