Uusi vuosi alkoi eilen ensimmäisenä Tyynellä valtamerella. Näin vuoden alussa sallittakoon esittää toinenkin kysymys: mikä on maailman suurin innovaatio. Ennen vastauksen, mielipiteen, kertomista kannattaa huomata, että meitä on seitsemän miljardia vastaajaa ja lisää tulee. Ei tarvitse mennä Pentti Linkolan linjalle, mutta huonosti käy, jollemme saa väestön kasvua kuriin. Maapallomme kantokykynä on pidetty kymmentä miljardia ihmistä. Kehitystä kuvaa, että suurten ikäluokkien kouluissa me opimme: meitä on alle kuusi miljardia. Nykyinen pitkään jatkunut leuto sää ei vielä merkitse maagisen maapallomme rajojen koputtelemista. Mutta jos tulee neljäs peräkkäinen luminen talvi Etelä-Suomeen, ilmatieteen laitoksen asiantuntijan mukaan riskirajoilla liikutaan. Oli hätkähdyttävää huomata eilisen illan televisoissa Kiinassa juhlittavan henkistyssuoja kasvoilla vuoden vaihtumista. Niin se suurin innovaatio. Mennään sitä ennen Etelä-Amerikan sademetsään. Siellä eu...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)