Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella mielikuvajohtaminen merkityt tekstit.


1207. Mielikuvilla tuloksia

     Ministeri Huovinen kertoi viikon vaihteessa televisiossa tyytyväisenä uudesta soten linjauksesta. Siinä tuottajavastuu annetaan 19 kuntayhtymälle. Tämä sinänsä voi olla hyvä ratkaisu, mutta niin paljon jää asioita auki, että hirvittää. Se on vasta aikomus lähteä kotilaiturilta lohta pyytämään.      Päivän Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa oli oiva kuvaus soten kompuroinnista. Tänään akatemiaprofessori Kaarlo Tuori piti varmana, että edessä on perustuslaillisia ongelmia kuntien rahoituksen ja tehtävien järjestelyissä.      Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja totesi televisiossa edelleen tänään, että sotealue ei tarvitsee vaaleja ja että rahoitus voidaan hoitaa alueen   kuntien osuuden suhteissa. Ei voida. Perustuslaki tulee vastaan.      Nyt on tultu pisteeseen, jossa julkisuuteen on esitettävä suunnitelmia arvioitavaksi, miten soten yksityiskohdat aiotaan toteuttaa. Muuten menee luott...

1198. Kokoomuksen ja keskustan saavutukset

Tänään Sauli Niinistö Keskisuomalaisessa   ja Esko Aho YLE:ssä käyttivät merkittävät puheenvuorot. Niinistö syytti välillisesti kokoomusta mielikuvilla johtamisesta ja Aho saamattomuudesta.   Ex-puoluesihteeri Tujunen tietää, mikä rooli kokoomuksen mielikuvajohtamisella oli konsulteilla. Joka tapauksessa fantasiapäivät ovat ohi.   Aho vei Suomen nopeammin EU:un kuin nykyhallitus soten alkuun.   Ahon linjaukset tulevan hallituksen toimintatavoiksi ovat järkeviä. Valtiosihteerit pois sotkemasta asioita ja talouspoliittisesta ministerivaliokunnasta poliittisen ohjauksen ydin.   Ahon strategiset eväät uudelle hallitukselle ovat: Suomi digitalisoinnissa maailman kärkeen, julkisten palvelujen tuottamiseen tehoa, teollisuuden perustan varmistaminen, uutta yrittäjyyttä, enempi riskinottoa ja monipuolisempaa kansainvälisyyttä.   Erityisen rankkana Ahon linjaukset suuntautuvat valtion ict:en. Sillä piti hoitaa digitalisointi ja palvelujen tuottamisen t...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *