Valtioneuvostossa on jo pitkään ollut hankeita, joilla eri ministriöiden yhteistyötä on pyritty kehittämään. Puheeen-tason suunnitelmia on ollut 1970-luvulta lähtien Vanhasen hallituksella oli yli hallinnorajojen menevät ohjelmat. Työn tulokset eivät ole olleet häävejä. Nyt hallitusohjelman mukaan, tahmeaan yhteistyöhön suivaatunut kokoomus, haluaa rajuja muutoksia ministeriöihin. Ministeri Henna Virkkunen eilen illalla A-studiossa esitteli pitkällä aikavälillä valtioneuvostoviraston perustamista. Aluksi yhdistettäisiin ministeriöiden tukitehtävät samaan yksikköön. Tähän asti suunnitelma on kannatettavaa. Jos nykyisten ministeriöiden tehtävät yhdistetään saman katon alle budjetteineen, henlkilöstöineen ja johtoryhmineen, on nostu tielle, jossa on kaksi vaikeaa linja. Esnsimmäinen linja vie vääjäämättä pääministerivetoisuuden vahvistamiseen muiden ministeriöiden muodostuessa enemmän tai vähemmän ailisteisiksi pääministerin valtineuvoston kanslialle. Seurauksena on, että...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)