Vielä 1990-luvullakin nuori saattoi vetää erilaisia rooleja koulussa, jopa eri aineen tunneilla, sukujuhlissa, eri kaveriporukoissa, kotihipoissa, jne. Osin miksei vieläkin. Nyt noita roolin pätkiä ollaan hakkaamassa siekailematta Facefookin ja Instagramin, jne uumeniin erilaisina kuvina ja teksteinä, joita jo seuraavana päivänä saatetaan katua (Hki Yliopisto 01/16 Suvi Uski/Pauliina Susi). Kun tämä kertautuu vuodessa toiseen muiden hyväksyntää ja suosiota hakien, miten siinä sitten alat rakentaa tosielämän identiteettiä. Identiteettihän on aluksi muotoaan etsivää, hauras ja erilaisia aineksia testaavaa ja haastavaa.      Tosielämän identiteetti on osa persoonallisuuden kehittymistä ja siksi äärettömän tärkeä kehitysvaihe nuoren kasvamisessa. Tätä eivät onneksi pääse seuramaan somessa reaaliajassa pomot, työkaverit, opettajat ja Facebook-seuraajat, vaan tällöin personallisuus pääse kehittymään turvallisesti koti- ja ystäväpiirisuoajas...

EU:n armeliaisuutta koetellaan nyt valtaviksi paisuneissa pakolaisvirroissa. Myötämielisyyttä naapuria kohtaan luulisi löytyvän, sillä EU-maat ovat ensimmäisinä kohdanneet kristinuskon opit oman ihokkaan antamisesta vilusta kärsiville.   Kammottavista kuolemisista pakomatkoilla ja tukehtumisista moottoriteiden rekoissa tulee väkisinkin mieleen, onko länsimainen kulttuurimme vain kansainvälinen kiusankappale, kuin viestikapula eteenpäin annettavaksi. Taannoin maassamme vieraillut Iso-Britannian valtiovarainministeri G. Osborne haikaili EU- maiden yhteisen kulttuurin perään, ohutkin kelpaisi. EU:n arkkitehdit ovatkin korostaneet ja toistelleet vuoron perään yhteisen historian ja kokemusten merkitystä. Kun antiikin ja kristinuskon muodostamasta kulttuuri- ja sivistysperinnöstä vähennetään kunkin maan EU:n sopimuksien takaamat omat kulttuuriperinnöt, jäljelle jää mitättömän vähän EU:n yhtenäiskulttuuria. Siis pakolaiskysymystä ei ratkaista armeliaisuudella, vaan on...