Jos ravintoa on, norsu ei tee mitään. Tämä ei kuitenkaan päde Yhdysvaltoihin, sillä tunnetusti maata pidetään maailman poliisina. Kohtuuden nimissä on myös muita maailman poliisimiehiä kuten Kiina ja Venäjä. Nyt Venäjän ja Yhdysvaltojen sekä myös Iranin aseet kohtaavat ampiaispesää muistuttavassa Lähi-idässä. Kukaan ei tarkkaan tiedä, kuinka monta taistelua omistamisesta ja vallasta on Pyhän maan alueilla käyty. Kun näille alueille alettiin tehdä paavin käskyllä viime vuosituhannen alussa ristiretkeä, aluksi tunnelma oli kuin myöhemmin 30-vuostissodassa. Ajan mittaan ristiretket muuttuivat ryöstöretkiksi. Tätä kuvaa erään aikalaisen kommentti että, kun sinne pyhimyksenä lähtee, sieltä porttona tulee. Nyt ei enää paavin käskyä odotella, vaan Trump oli kahvipöydässä sopinut, että Irakin korkea-arvoinen kenraali Qassim Suleimani on tapettava ja niin myös tehtiin. Ikävä kyllä tällaiset yksittäiset tapaukset, joissa toisen maan v...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)