Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella alkiolaisuus merkityt tekstit.


2357. Keskustan kannatus nousuun dostojevskiläisellä aatteella

     Lähes jokainen, joka on junalla tai auton kyydissä matkustanut Suomea halki ja poikki on havainnut kuinka metsäinen maamme. Etenkin ulkomaalinen vieras on ihmetellyt, missä täällä ihmiset ovat, kun metsää on silmän kantamattomiin. Valtaväylien ulkopuolella on kylätaajamia yhtenään, ja lukemattomat sivutiet kätkevät talo- ja asumisryhmiä, joista harva on kuullutkaan. Kesäaikaan entisten kärryteiden varsille marjastajat ja sienestäjät ovat pysäköineet autonsa tien poskille monen kirjaviin ryhmiin. Tällainen yleistilanne ei ole muuttunut tai   muuttumassa miksikään, vaan maaseutu pullistelee edeleen luonnon voimaa ja asuttaa erilaisissa elämänyhtälöissä toimivia ihmisiä. Eivät kaikki ihmiset suinkaan ole linnoittautuneet asutuskeskuksien ja kaupunkien asuntohäkkeihin      Eräät tutkijat ovat monissa eri vaiheissa 50 vuoden aikana kuvailleet, kuinka ihmiset pakkautuvat kaupunkeihin ja toiset tutkijat saamaan aikaan kaavailleet ajatuksia, joiden mukaa...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *