MacArthur on yhdysvaltalainen II- maailmansodan legendaarinen omanarvonsa tunteva kenraali. Hänen päätemmellyskenttänsä oli Tyynellä valtamerellä. Hän hävisi Peral Haborin katastrofin jälkeisen Filippiinien ensimmäisen valtaustaistelun joutuen vetäytymään Australiaan. Se otti siinä määrin miehen itsetuntoa koville , että uudessa Filippiinien valtauksessa hän ylivoimansa turvin valloitti maan. Tämän teon hän halusi jäävän historiaan ja niinpä valtaus toistettiin filmikameroiden tallentaessa maihin nousun MacArturin noustessa kuvainnollisesti merestä rantaan Yhdysvaltain lippu kädessä. Myöhemmin Korean sodassa 1952 alun menestyksen jälkeen hän kärisi musertavan tappion pohjoiskorealais–kiinalaisille joukoille noudattamatta presidentti Trumanin käskyä olla hyökkäämättä. Hän ei kuitenkaan ehtinyt lunastaa uhkaustaan käyttää atomipommia sodan voittamiseksi. Presidentin vaaleissa hän kärsi katkeran tappion Trumanille. D.Trump on luonut ...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)