Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella ulkoministeri merkityt tekstit.


2168. Itse asiassa kuultuna Yle TV 1:ssä 12.1 P Paatero avaa tulevia eduskuntavaaleja

     Juho-Pekka Rantala jutusteli SDP:ssä lähes koko ikänsä toiminen Pertti Paasion kanssa 12.1.2018. Tässä Paatero esittää omalla filosofisella kielellään mielipiteensä. Hänen mukaansa 1970-luvulla alkanut SDP sisäinen valtataistelu sai karkeita piirteitä, jotka hieman muotojaan muuttaen ovat jatkuneet tähän päivään saakka. Hän antaa kautta rantain ymmärtää, että Rinteen valinta puheenjohtajaksi oli silloin aloitetun linjan jatkumoa. Hän ei pidä hyvänä tällaista menettelyä.      P aasio pitää käännekohtanaan omalla urallaan sitä, kun Ulf Sundqvist valittiin SDP:n puheenjohtajaksi syksyllä 1991. Hän ei edes asettunut ehdolle. Puoluevaltuuston puheenjohtajan paikka ei aluksi tyydyttänyt Paasiota, vaikka se loppujen lopuksi antoi hänelle näköalapaikan ohjailla SDP:n pitkän aika välin tavoitteita. Siellä linjattiin, ettei SDP mene edes Holkerin hallituksen alkuneuvotteluiin, vaan jää suosialla oppositioon.      Tämä kannatti, sillä 1995...

2061. Soinin pitkät jähyväiset

 Soinin pitkät jäähyväiset      Tämä ei ole moite perussuomalaisten pitkäaikaiselle puheenjohtaja Soinille, vaan yritys kertoa, kun joutuu johtamaan, yhtenä monista, usealla eri tavalla muotoaan muuttavan kansaryhmän poliittisia pyrkimyksiä ja niiden ympärille rakennettua puoluetta.      Sotien jälkeen osa kenttäharmaisiin pukeutuneista jäi seisoskelemaan ja seilaamaan yhteiskuntaan ilman sen kummempaa päämäärä. Pitkin ja poikin maata, etenkin maaseudulla jolkotteli runsaasti tilapäistöissä pyrähtäviä kulkumiehiä, jotka aamulla isännältä rahat saatuaan lähtivät pullon ostoon. Osa evakoista kuka mistäkin syytä jäi joutomiehiksi. 1960-luvun maaltamuutto lähiöihin lisäsi irrallisuuden tunnetta. Osa sopeutui ja osa palasi tai muutti Ruotsiin 400000 muun jo maahan muuttaneen suomalaisen perään. Osa palasi Ruotista. Sosiaalinen kierto ja ihmisten asettumien paikoilleen olivat myllerryksessä.      Tämä karkeasti kuvatt...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *