Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Viimeinensana merkityt tekstit.


3238. Ylen Kettumäen Viimeinen sanan polarisaatio oli harhaa

Ylen Kettumäen Viimeinen sana ohjelmassa eräs keskustelija  pelkisti polarisaation: ”Moni keskittyy itseensä niin voimakkaasti, ettei huomaa mitä ympärillä tapahtuu”. Toteamus oli istunnon ehdoton helmi, ja se kuvaa koko istunnon asetelmaa. Keskustelun realistisen lähtökohdan saamiseksi kannattaa mielessään tarkastella Suomen väestö populaatioita, ja sen perusteella hahmotta uudestaan yhteiskunnassa mahdollisesti tapahtuvaa polarisaatiota, sekä vasta tämän jälkeen käydä käsiksi, millaisia polarisaation muotoja ja haaroja mahdollisesti on olemassa. Voidaan syyllä väittää, että tavalliset peruskansalaiset ympäri maakuntia eivät tiedä eivätkä edes hahmota mitään polarisaatiota ympärillään. Se polarisaatio, mikä ohjelmassa pyrittiin tuomaan esille, on istunnon asiantuntijoiden itsensä ja median yleisinformaation perusteella kehittämää näennäispolarisaatiota. Tätä väittämää voidaan peilata siihen näkymään, mikä yhteiskunnan eri lohkoilla ympäri arkielämää, perheissä, työpaikoilla, v...

2916. Ylen Kettumäen viimeien sana Putinille

Kettumäen ja kumppaneiden ohjelma Viimeinen sana on nimeltään enteellinen. Siinä randomisti tempaistaan yhteiskunnan ongelmien vaatehuoneesta henkarilliseta hosuja ja mekkoja. Sen jälkeen alkaa polttava analyysi, kenelle julkkikselle tai mulkvistille mikin yhdistelmä sopii parhaiten. Viikon kuumimmat nimet vetävät kliseimmät kamat ylleen niin, että omatunto särähtää. Yhden kumppanin omatunto ei tee elettäkään, vaikka saa Putinin pomppaa muistuttavan ulsterin päälleen.   Kun ohjelman loppuu, sanat ovat jääneet yhden ruhtinaan henkari takin povitaskuun, yksi jäsen lopettaa henkari leikin ”vain mitä”.

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *