Iltalehden 19.10.2013 Tausta ja Tekijät-liitteessä ole herätetty henkiin Juhantalon koplausjutun. Kesällä 1992 julkisuus kävi kiivaana Juhantalon ympärillä. Kesä oli lämmin ja Esplanadanin puisto hehkui odottavasti. Istuin työhuoneessani vasta päätä Ateuneumista valiton lainaamia arvotaluja. Yksi tauluista oli kadonnut epämääräisellä tavalla, mistä minua aluksi epäiltiin. Olinhan heti virkaan tultuani ihmetellyt seinässä tuijotava tyhjää naulaa. Syyllisyttäni talouspäällikön silmissä lisäsi vieleä se, että olin tuonut oman tauluni mukanani Se oli nojallaan seinän vieressä. Tauluni oli aina seurannut minua siirtyessäni uuteen virkaan. Se oli minun kaverini. Minua ja kaveriani häirittiin yhtäkkiä käytävältä kuuluvalla kolistelulla ja äänekkkäillä huudahduksilla. Ovi tempaistiin pienimmällä määrällä kohteliaisuutta auki. Olin äimän käkenä epämääräisestä joukkiosta, joka pyrähti eteeni. Jollakin oli korkea teline kädessään. Sitten tunnistun toimitaja Ari Korvolan, joka hätäis...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)