Yritin aamulla tehdä netti Hesarin tarkkaivaisuus testiä. En pääsyt siinä puuta pidemmälle, koska siinä piti lukea tietyn ajan näkyvää testiä ja sen jälkeen muistella, mitä teksti sisälsi. Luki häiriöisenä en ehtinyt lukea testejä kuin puoliväliin ja senkin puutteellisesti. Joka tapauksessa luin jutun läpi. Siinä nousi esiin käsite tarkkaivaisuuden suuntaaminen. Se on helppo ymmärtää itse kunkin, vaikka jalkapallo-ottelussa seuraamalla jonkin tietyn pelaajan pelaamista. Kykyjen metsästäjille tämä on varmaakin tuttua. Olen huomannut, että eniten häiritsee selvästi erottuva puheääni. Ilmeisesti ihmisen geeneihin on ladattu voimakkaana erottaa lajitoverinsa sanat ja lauseet. Kaukaisilla esi- äideillämme ja isillämme tämä oli elintärkeää informaatiota vaarasta tai saalista. Luulen, että keskittymiskykyyn vaikuttaa, kuinka motivoitunut henkilö on tekemään jotain askaretta, työtä tai harrastusta. Työ imaisee sisäänsä. Olen saanut sapiskaa siitä. kun vaimoni tulee ilmoittamaan, että nyt...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)