Näiden presidentinvaalien sankari on Rehn, sillä hänen kampanjastaan tuli ällistyttävän progressiivinen Tässä progressiivisuus merkitsee kampanjan sisällöllistä moniäänistymistä ja runsastumista kattamaan jopa rempalleen läsähtäneen asutustilan vanhan isännän ja akan nousemisen Zetorin selkään pitkää metsätaivalta ajaman kansakoulun pihalle ja sieltä äänestyskoppiin. Äänet menevät, kuin tupaan päästetyt villit porsaat Rehnin laariin. Näitä zetorireissuja voi karttua päivän mittaan kymmeniä tuhansia eri puolissa peltotaipaleita, metsäteitä, mökkiteitä, piki- ja sorateitä. Kaikki kelpaa, kunhan matkaan päästään. Kaikki tämä johtuu, ei muiden epäonnistumisesta, vaan Rehnin viimeisissä tenteissä sisäisesti ilmeettömistä kasvoista paistavasta juuri ja juuri havaittavissa olevasta hymyn sekaisesta toivon ilmeestä. Se ei sisältänyt ylimielisyyttä, hämillään oloa, epäluuloa, aliarvostusta, kyvyttömyyttä, pelkoa, puhumattakaan rehvakkuutta. Hän oli vain levollinen ja viileä hahmo, jolla on kein...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)