Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella arkijärki merkityt tekstit.


458. Matematiikan merkitys

Uusi Pisa-tutkimus antaa pahaenteisiä viitteitä opiskelijoiden kiinnostuksen hyytymisestä matematiikkaan. Tänään HS:ssä Munkkiniemen yhteiskoulun matematiikan opettaja Pekka Kontkanen huomautti, että lukioon tulevien oppilaiden matematiikan taidot ovat pitkään olleet laskusuunnassa eikä syytä tähän tiedetä. Matematiikka on tylsää, jos se koetaan pelkkinä laskusääntöinä ja niiden numeroilla soveltamisena. Matematiikan opiskelu on kuin hyvän kirjan lukekeminen, missä alku voi olla ankeaa, mutta se muuttuu lopulta mukaansa tempaavaksi. Niinpä on huomattava, että aluksi on   opittava puoli pakolla kuin kielen sanat yksinkertaiset metodit, joita myöhemmin laajennetaan arkisoveltamiseen, kuten esimerkiksi 25:lla kertomiseen. Siinä tulos saadaan kertomalla luku sadalla ja jakamalla tämän jälkeen neljällä. Tästä päästään nopeasti suurimiin kysymyksiin opituja sääntöjä ja lainalaisuuksia soveltaen. Suuruussuhteiden ja suhteiden välisten riippuvuukisen hahmottamiseen ei tarvita...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *