Tämän päivän johtamisessa ei onnistuta parhaalla mahdollisella tavalla niukalla avoimuudella. Se saattaa olla paikallaan, jossain toimialalla kilpailijoiden takia ja liikesalaisuuksien suojelemiseksi. Julkisella sektorilla avoimuus on noussut yhä tärkeämpään rooliin toiminnan hyväksyttävyyden ja luottamuksen saamiseksi rahoittajilta eli veronmaksajilta. Olympiakomitea näyttää tässä huonoa erimerkkiä sulkemalla suunsa Rion kisojen epäonnistumisesta. Urheilussa valmentaja antaa heti palautteen urheilijalle huonon suorituksen jälkeen. Aamun Yle TV 1 #jälkihiki ohjelmassa keskustelijat antoivat murskatuomion komitean vaikenemiselle. Nykyinen olympiakomitean puheenjohtaja on toiminut lähes koko uransa monopooliorganisaatioiden johtajana. Hän on toiminut viimeksi ennen nykyistä pestiään Veikkauksen toimitusjohtajana. Kakkosmiehellä on saman tyyppinen tausta. Nyt kun tilanne kehittynyt siihen pisteese...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)