Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella kasvatustiede merkityt tekstit.


3834. Kolme kovaa epäonnistunutta keksintöä

On hyvin tunnettua ja tunnustettua, että rohkeat keksintöyritykset ja sitä kautta uskaliaat keksinnöt vievät kehitystä eteen päin.   Mennään nyt kuitenkin turvallisemmille vesille, ja tarkastellaan muutamia   sosiaalipolitiikan alaan kuuluva  epäonnistunutta  keksintöä. 1.   Muutama vuosikymmen siteen edistykselliset kasvattajat toivat markkinoille lasten vapaan kasvatuksen käytäntöjä. Siinä lapsi sai esimerkiksi jo 2-6 vuotiaana kokeilla omin päin syömistä syöttötuoliin istutettuna. Hän lapio lautaselta puuroa tai jopa keitto oman kykynä mukaan suuhunsa ja rinnuksille ja lähistölle. Kasvatusopin mukaan lapsi tällä tavoin oppi itse ja jopa sisäisti, miten ruokaa kuin ruokaa pitää ammentaa vatsasan. Äiti hääri ympärillä puhdistamassa kasvoaja ja rinnuksia ruoantähteistä ja lattiaa maitoläskistä.   2.   Noin vuonna 1970 oivallettiin, etteivät numerolaskut ole riittävän luovia ja riittävän innostavia puhumattakaan innovatiivista matematiikan opi...

2467. Lainsäädännön taso, jäätynyt ongelma ja matematiikka

Tänään HS:n vieraskynäosiossa Antti Keinänen ja Petri Uusikylä ( https://www.hs.fi/mielipide/art-2000007620407.html ) käsittelivät ansiokkaasti suomalaisen lainvalmistelun tasoa. Tämä on toinen julkisen vallan kylmentyneistä ongelmista. Toinen on vaikuttavuuden arviointi. Lainsäädännöllä sanottu on olevan verrokkikohteita matematiikkaan. Siinä on hieman perää. Matemaattisen lauselman ongelman, (yhteiskunnallisen epäkohta) todistaminen (poistaminen) perustuu hyvin pitkälle aiemmin todistettujen aksiomien varaan. Aksioomaa ei tarvitse todistaa, koska se on jo todistettu. Pitkässä lauselmassa (laissa) riittää osata operoida aksiomeilla ja oikeaksi todistetuilla säännöillä. Etenemällä näin saadaan laskutoimitus ratkaistua. Uusia lakeja säätämisellä poistetaan pulmia, minkä jälkeen pulma poistuu, mutta tulee uusia pulmia ja niitä korjaamalla tulee taas uusia. Tässä kohta tulee esille yhteys matematiikkaan. Lainsäätäjä ei olekaan lain kirjoittaja, vaan yhteiskunnallinen näkijä. Hän hallitsee...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *