Paavo Väyrysen kannattaisi viedä kiireesti paperit PRH:n kirjaamoon uuden Kansalaispuoleensa idean patentoimiseksi. Ehkä hän on vienytkin. Patentin saamisen kriteerit uutuus ja muille tuntematon täyttyvät helposti, ympäri maailmaa. Tosin käsittelymaksu on satoja euroja, mikä riipaisee mieltä syvältä. Mallisuoja ja tavaramerkki tulisi kyllä halvemmaksi, mutta Paavohan on jo itse tavaramerkki, ehkä mallisuojakin pätee. Soini ei voi ennä tehdä samaa temppu, jos Väyrysellä on ensimmäisenä paperit vireillä PRH:ssa Hän siis perustaa Kansalaispuolueen, johon ei huolita kuin kansan- ja EU-parlamenttiedustajia sekä hän itse. Kannatusyhdistykseen voi liittyä kuka tahansa, paitsi Laaninen ja Sipilä, jotka ensimmäisinä yllättyivät aikeesta. Innovaatio piile ensinnäkin siinä, että hän on samalla Keskustan jäsen, joka tarkkailee tilannetta Keminmaalta arktiselle alueelle p...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)