Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella yliopistojärjestelmä merkityt tekstit.


2043. Suomen tiedepolitiikka ontuu

     Nyt meillä on kaiken sisäänsä imevä tutkimuspolitiikka.      Tiedepolitiikan luonnin keskeisinä toimijoita olisivat opetusministeriö, Suomen Akatemia ja yliopistot. Hallitus rahasäkin vartijana on vaikeuttanut koko tutkimusalaa huomattavasti. Aivovienti on tosi asia (mm Hämeen-Anttila)). Opiskelijoita lähtee ennätysmäärä palaamatta enää Suomeen. Tämä tekee erittäin kipeää tutkimuksellemme, koska lähtijät palatessaan ovat ennen tuoneet mukanaan uudenlaisia ideoita ja teknologiaa mm syövän tutkimuksessa (Westermark).      Suomen Akatemia on perinteisesti toiminut tutkimusprojektien salkunhoitojana, ja toimii edelleen. Sen toimintatapoihin on moneen kertaan yritetty parannuksia, mutta edelleenkin sitä vaivaavat nurkkakuntaisuus, hyväveliverkostot ja tahmeus niin uuslinjauksissa kuin sisäisessä toiminnassa.      Akatemian perustutkimuksen rahoitusosuus on laskenut leikkausten takia vuosi vuodelta....

1728. Opiskelijat leikkauspenkillä

     Opetusministeri Sanni Grahn-Laasosen sopivan julkea kirje ei ollut alkusoitto yliopistojen resurssien alasajoon. Se vain vahvisti tunnetasolla käsitystä, että politiikojen puuttumisella yliopistojen sisäiseen toimintaan on melko rajalliset mahdollisuudet. Päinvastoin se muistutti lähinnä Tiger panssarivaunun ohjekirjaa.      Sen sijaan yliopistojen budjettileikkauksilla on suuri toimintaa lamauttava vaikutus. Kun esimerkiksi Helsingin yliopiston joutuu supistamaan budjettiaan noin 100 miljoonalla eurolla ja 1200 henkilötyövuodella, Lappeenrannan teknillinen yliopisto 130, Akatemia 10 miljoonalla eurolla, Tekes 100, jne, kyse ei ole selkään taputtelemisesta, vaan kurilinjan piiskansivalluksista. Tämän hallituksen apparistisen kirveslinjan otti esiin rohkeasti myös kirjallisuuden Finlandia palkinnon voittanut Laura Lindstedt kiitospuheessaan heittäen korulauseet sivuun. Hän kärjisti.  - Uusliberalistisen ideologian narratiivissa rikkaid...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *