Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella tiivistää merkityt tekstit.


411. Ministeriötkö uusiksi - keskushallinto ja kuntahallinto samanaikaisesti sekaisin

Valtioneuvostossa on jo pitkään ollut hankeita, joilla eri ministriöiden yhteistyötä on pyritty kehittämään. Puheeen-tason suunnitelmia  on ollut 1970-luvulta lähtien Vanhasen hallituksella oli yli hallinnorajojen menevät ohjelmat. Työn tulokset eivät ole olleet häävejä. Nyt hallitusohjelman mukaan, tahmeaan yhteistyöhön suivaatunut kokoomus, haluaa rajuja muutoksia ministeriöihin. Ministeri Henna Virkkunen eilen illalla A-studiossa esitteli pitkällä aikavälillä valtioneuvostoviraston perustamista. Aluksi yhdistettäisiin ministeriöiden tukitehtävät samaan yksikköön. Tähän asti suunnitelma on kannatettavaa. Jos nykyisten ministeriöiden tehtävät yhdistetään saman katon alle budjetteineen, henlkilöstöineen ja johtoryhmineen, on nostu tielle, jossa on kaksi vaikeaa linja. Esnsimmäinen linja vie vääjäämättä pääministerivetoisuuden vahvistamiseen muiden ministeriöiden muodostuessa enemmän tai vähemmän ailisteisiksi  pääministerin valtineuvoston kanslialle. Seurauksena on, että...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *