Saarna alkoi virrenveisuulla, jonka jylinä tuntui uskomattoman moniääniseltä ja niin voimakkaalta, että navetassa ja tallissa alkoivat elukat tömistellä. Tämän jälkeen saarnamies silmäili kuulijakuntaa, joka pompat ja puserot päällä istui polvet koukussa hiiren hiljaa paikoillaan kuin peläten alkaako se häneltä kyselemään. –Täältä näyttää puuttuvan Savikon isäntä, vaikka lupasi tulla, saattoi saarnaaja tokaista.   Kun puhuja alkoi rapistella papereitaan seuraväki huohahti helpottuneena, enää ei kuulusteltaisi.      Tämän jälkeen tilaisuus jatkui rukouksella, jossa Jeesuksen ja Kristuksen perintöverellä synnit puhdistetaan ja annetaan anteeksi. Varsinainen saarna oli aluksi rauhallista, mutta äänekästä raamatun kohdan selittelyä, jonka jossain kohdassa saatettiin viitata johonkin kuulijaan niin selkeästi, että se tuntui. –Älä varasta on katekismuksen yski meitä kaikkia koskeva käsky, niin myös Pöksän isäntää, saattoi puhuja tuomita. Siten seurasi ...

     Nuorena poikana kuuluminen vanhoillislestadiolaisten (HS 30.618 https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005738325.html) piireihin tuntui silloin luonnolliselta ja elämän meno heidän seurassaan ei ollut sen kummallisempaa kuin mitä eläminen maaseudulla syrjässä kirkonkylästä oli kellä tahansa. Jälkeenpäin ajatellen ehkä seurojen pitojärjestelmä oli kaikkein omalaatuisin tuoden esille arki elämiseen tapoja ja niiden kautta eri tunnetiloja, joita en ole saanut myöhemmin nähdä ja kokea. Kokemuksillani ei tienkään ole minkäänlaista yleistettävyysarvoa.      Isän puoleiset isovanhempani ovat tässä keskiössä primusmoottoreina. Heidän talonsa pirtissä pidettiin säännöllisesti seuroja. Edellisenä päivänä me nuoret jouduimme kantamaan makasiinista, kuten vahan kaupan varastotilaa kutsuttiin, matalat ruskeat polttoöljyllä haiset penkit pirttiin lämpiämään. Näitä nelimetrisiä lankku istuimia oli noin 15 kappaletta.     Sitä ennen oli käyty runsaasti ka...