Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2025.


3923. Kun kolikko kirstuun kilahtaa, sielu taivaaseen vilahtaa

      Kesä 1940 oli hyvin lämmin Euroopassa. Muutoin koko kesän ilmapiiri oli kuin Albert Camus kirjassa Rutto. Siinä koko kaupunki odotti pelokkaana, milloin surmaa iskee. Fasistisen Italian Duce oli hyökännyt 1935 Etiopiaan ja vallannut Abessinian. Espanjan fasisti Fraco oli päättämässä veristä sisällissotaa, joka oli saanut kansanvälisiä piirteitä Hitlerin ja Stalin aseistaessa sodan eri osa puolia. Hitlerin riehunta oli lähtökuopissaan Euroopan valloittamiseksi.     Englannin ja eteenkin Lontoon pommitukset olivat jo alkaneet. Himmler teki kuitenkin vakavan virheen Luftwaffenin siirtyessä pommittamaan Lontoota lentokenttien sijasta, jolloin Englannin lentokonepula helpottui brittien kyetessä suojaamaan lentokenttiä ja niillä varustautumassa olevia koneita. Brittien uudella Spitfire lentokoneilla oli suurempi suorituskyky kuin saksalasten Messerschmitt 109:llä. Tällä oli suuri merkitys brittien selviytymisessä Blitzsistä (Lontoon pommitus).    ...

3922. Tässä Yhdysvaltojen voittaja - ei-valkoisia syntyy enemmän kuin valkoisia

Yhdysvalloilla on yli 400 salaista maanalaista virastoa urkkimassa kansalaisiaan ja liittovaltioiden sheriffit apuna ilmiantajina. Ilmiantotietojen avustajina toimivat myös lukemattomat suuryritykset. Päivässä rekisteröidäänkin 1,5 miljardia urkintatietoa. Ei tämä ole harmonista rauhallista työtä, vaan hallinnon sisällä on kilpailu, mikä taho urkkii eniten, synkimmin ja salaisimmin presidentin puuttumatta asiaan. USA on pumpannut biljoonia dollareita vuosisatojen aikana eri finanssikonsepteilla eri maanosiin. Näitä dollareita se saa takaisin yhtä helposti kuin nälkäinen mäkkäripihvinsä myymällä dollarimaihin obligaatioita ja painamalla lisää dollareita. Sen ei tarvitse huolestua velkaantumisestaan sentin vertaa, koska se painaa yksinoikeudella seteleitä globaaliin jakoon, missä se aika, jossa setelirahoitus kulkee tiensä päähän, on loputtoman pitkä, toisin kuin Euroopassa.  USA on tähän päivään mennessä painanut satoja kertoja devalvaatiolta suojassa pöhöttyneitä dollareita, maksan...

3921. Kurjistumista on ollut aina, mutta nyt se harkittua

Eikö ennen ollut köyhyyttä ja kurjistumista? Kyllä vaan.    Ei tarvitse mennä kuin 50-luvulle, jolloin yhteiskunta oli vielä jyrkästi jakautunut huono-osaisiin ja kerjäläisiin sekä niihin, joilla oli jokapäiväinen leipä turvattu. Jaon jakolinjan muodostivat tilalliset ja ei tilalliset. Maatilojen lapset olivat tukevan hyvin puettuja ja kansakouluruokailussa lisävarusteina heillä oli omat eväät kananmunineen. Työläisten, maatyöläisten, metsätyömiesten, sekatyöläisten ja joutomiesten ja –yksihuoltajanaisten lapset söivät halukkaasti kouluruoan ja talollisten lasten tähteet. Vaatteet olivat joko liian pienet tai suuret ja kuluneet. Se näkyi kauas.  Opettajat antoivat näkyä ja kuulua, kuka oli mistäkin kotoisin. Köyhien sotaleskien lasten tilannetta vieläkin heikommassa asemassa olivat kiertolaisten lapset. Kiertolaiset olivat NL:lle luovutetuilta alueilta tulleiden tilattomia. Kunta pyrki heitä sijoittaman vahoiksi tulleisiin hylättyihin ränsistyneisiin asumuksiin. Toisaalta...

3920. Herrasmiehet eivät hevin aloita sotia, mutta korstot perivät ne

Israelilaisten ja palestiinalaisten sodan käynti eri muodoissa on jatkunut Oslon sopimuksesta 1948 lähtien. Nyt korsto Netanjahu ei ole ainoastaan perinyt sotaa, vaan äärioikeistolaisena kiihdyttänyt sitä. Sodan aloittajan luonteeseen kuuluu, että hän aluksi innostuu ja lopulta häntä kaduttaa, mutta  Netanjahu on toista maata. Hän ilmeisesti nauttii ihmisten tappamisesta tai maan äärioikeisto on pakottanut hänet sotaan.   Netanjahun  sotaa voi verrata Talvisotaan, sillä Neuvostoliiton tarkoituksena oli hävittää Suomi. Onko Putin konsultoinut  Netanjahua? Nopeasti ajateltuna Stalinia voidaan pitää innottomana puolustavassa hyökkäyksessään Hitleriä vastaan.    Hän oli varautunut valloittamaan, kun aika koittaa, koko läntisen Euroopan, mutta Hitler ehti ennen sitä hyökätä Neuvostoliitoa vastaan. Hitler jos kuka oli innoissaan operaatio Barbarossasta. Hän kuvainnollisesti nosteli riemuissaan  arkistokuvassa  polveaan  rintamalle lähtevän junan vi...

3919. Pörssi- ja eläkeyhtiöiden johtajien kohtuuttomat palakat kuriin Ben Zyskowiczin menetelmällä

Yli sadan miljardin eurojen sijoituksista päättävät eläkeyhtiöiden johtajat käyttävät suomalaisessa yhteiskunnassa merkittävää valtaa istumalla pörssiyhtiöiden hallituksissa. Ben Zyskowicz esitti aikoinaan loogisen tien, miten päästäisiin eroon pörssiyhtiöiden johtajien kohtuuttomista palkoista ja kaikenlaisista bonuksista kultaisine käden puristuksineen.  Nykymenon mukaan pörssiyhtiöiden johtajat ja eläkevakuutusyhtiöiden johtajat istuvat ristiin toistensa hallituksissa ja korotavat sinulle-minulle-periaatteella palkkojaan ja bonuksiaan. Jos eläkeyhtiöiden johtajat sanoisivat ei kohtuuttomille palkankorotuksille kaikissa edustamissaan hallituksissa, kohtuuttomuuksista pääsäisiin vähitellen laskevalle uralle. Merkittävä havainto oli, kun Voimalehden päätoimittaja Susanna Kuparinen esitti kolmikannan yhteistyöasiakirjan. Siinä kolmikannan mikään osapuoli ei tuonut esiin pörssiyhtiöiden johtajien henkilökohtaisen pörssikauppojen avoimuuden lisäämistä, ei edes ay-pomot. Muiden muassa ...

3918. TV:ssä toistuu yksi sana jää useimmilta hämärän peittoon

Ylen A-studiossa on käsitelty asiantuntevasti moneen otteeseen Ukraina kysymystä. Kiitos siitä. Mutta yksi eräs havainto nousi esiin. Kaikissa näissä Ukraina keskusteluissa pyörii kuin hyrrä yksi monelle käsittämätön sana resilienssi. Koska se oleellisesti liittyy Ukraina kysymykseen, olisi ollut paikallan kertoa, mitä se tarkoittaa. Sivuston www2.helsinki.fi mukaan resilienssi tarkoittaa henkistä kapasiteettia, jonka avulla ihminen pystyy, usein tiedostamattomasti, hyödyntämään niitä voimavaroja ja vahvuuksia, jotka ylläpitävät hänen hyvinvointiaan erilaisissa tilanteissa. Eikö olisi voitu puhua tilanteeseen mukautumisesta ja toimintakyvyn säilyttämisestä?

3917. Saksan muurin vaikutus näkyy vieläkin elintasossa ja asenteissa

Saksan muurin rakentamisen aikana 1960 monet suomalaiset kommunistit väittivät tosissaan muurin olevan este länsiloikkareille Itä- Berliiniin. Jos siitä ryhtyi väittelemään, tämä oli loputonta väittelyä lokakuun yössä. Monien suomalaisten opiskelijaporukoiden matkakokemuksia maasta värittivät halpa ja hyvät olut sekä seksielämän runsaus. Muurin kaaduttua 30 vuotta siten ja ensi huuman mentyä ohi entisille itäsaksalaisille valkeni nopeasti arjen armottomuus. Entisen Itä-Saksan tehtaita myytiin ulkomaille, osa räjäytettiin ja osa jäi tyhjäksi seisomaan parempia aikoja odottamaan. Pettymys saksalaiseen elämäntapaan ja sen arvoiin oli suuri. Valta osa itäsaksalaisia joutui työttömiksi harhailijoiksi ja katkeroituina katselemaan rahattomina tavaran runsautta. Korkeakoulututkinnot eivät painaneet mitään, vaan työtön professori saattoi ajaa kadun puhdistuskonetta. Osa muurin takana olleita kohdetiin alentavasti eikä heidän osaamistaan arvostettu. Tällaista taustaa vasten ei ole ihme, jos maa ...

3916. Ruotsi väistelee kiperiä konflikteja

Ruotsi jaksaa vuosikymmenestä toisen pitää matalaa profiilia olla sekaantumatta mihinkään aseelliseen sotilaalliseen operaatioon. Ilmeisesti maa tuli kypsäksi joka tilanteen rauhan myötäilijänä Kaarle XII suuren Pohjan sodan taistelujen jäljiltä. Siitä asti maa on ollut hiljaa osallistumisista sotiin, kuin entinen renki talon tyttären aitassa vierailuista. Nyt maa on yllättäen avannut suunsa Ukrainan turvatakuisiin osallistumisesta antamalla ”immateriaalista” tukea. Hyvä niin, koska kyllä viestintäteknologiaa ja koulutusta Ukraina tarvitsee. Suomi on toista maata. Talvisota opetti, että periksi ei saa antaa, ei neuvotteluissa eikä tanterilla. Jatkosta on toinen juttu.

3914. Helsingin poliisilaitoksen ja KRP:n johdot puntarissa

Päivän HS:ssä oli juttu, kuinka eräs Helsingin poliisilaitoksen rivipoliisi oli arvostellut laitoksen johtamistapaa, ja oli tästä joutunut puhutteluun laitoksen imagon tahrimisesta. Konsultoin muutama vuosikymmen sitten laitoksen johtoa. Siinä huomasin, kuinka sisään päin kääntynyt laitos oli omissa johtamis- ja esimieskäytännöissään. Vallitsi pelon tunnelma. Kuvaava oli, että eräs komisario, joka vastasi tasavallan presidentin turvallisuudessa suurissa päämiehen esiintymistilaisuuksissa ja sen jälkeisissä kuljetuksissa, oli Tallukan seminaarissa aivan omissa ylimielisyytensä sfääreissä, ja kuinka epämiellyttävästi vapaamuotoinen illanistujaistilaisuus järjestettiin. Ohjelmassa oli pakollinen pornofilmin katsominen koulutustarkoituksessa. Laitoksen komentajana toimi silloin Tapani Elomaa. (Komentaja ei sovi tämän päivän johtaja nimikkeeksi.) Toista oli KRP:n koulutuksessa. Laitosta johti silloin herrasmies Toivo Laento. Seminaari sujui hyvin ja tulosalueet saatiin määriteltyä. Näitä ...

3913. Aviorikoksiaan hän todisteli lukuisilla vingahduksillaan

Lottonumerojen esittäminen lehdessä ei ole uutinen, linjasi lehden uutispäällikkö. No ehkei ole, mutta tosi uutinen on Lotta Hintsan palaaminen vuorilta alas. Uutinen oli kissan korkuisin kirjaimin maan suurimmassa päivälehdessä. Mahtoi olla aikoinaan järisyttävä uutinen Zarathustran laskeutuminen vuorilta ja siinä samassa hänen jakamisensa ihmiset yli-ihmisiin ja heitä palveleviin ali-ihmisiin, mistä Hitler myöhemmin jatkoi. Kaikki ihmiset tarvitsevat asuntoja yhteiskunnallisesta luokastaan rippumatta. Nyt niitä on näytillä  asuntonäyttelyssä. Siellä uutisten mukaan on pohja piirustuksiltaan pyöreitä asuntoja. Toivottavasti tämä pyöreän talon trendi yleistyy, sillä pyöreä asunto on pinta-alaltaan maksimalinen sen suhteen, mitä voidaan rajata annetun piirin sisään. Esimerkiksi, jos naapurin isäntä lupaa antaa tontin, jonka rajojen yhteen laskettu pituus on 300 metriä, niin kannattaa juosta ympyrän kehää, jonka pituus on 300 metriä. Kehän pituus on 2pii x r ja pinta-ala pii  ...

3912. Kohtaako Putin Dunkerquen kohtalon 1940

Natsi Saksa oli juuri aloittelemassa sotaretkeään Euroopaan ja samalla arvioi mahdollisuuksiaan Neuvostoliiton valloitukseen Barbarossa suunnitelmalla. Sitkeään Puolaan voi luottaa, vaikka natsit saivat sen kovalla höykytyksellä alentamaan sotaprofiiliaan. Liittoutuneet olivat melko varmoja, että Hitler noudattaa ensimmäisen maailman sodan kaavaa Ranska valloittamisessa Belgian kautta. Natsit pitivät idässä ranskalaisten Manigot linjaa vaikeasti voitettavana, minkä seurauksena oli keksittävä jotain muuta. Ranskan presidentti ja sotajoukkojen ylipäällikkö Edouard Guillaud varatui taisteluihin Magonot linjan pohjoispäästä Englannin Canaliin. Oli virhe hajauttaa joukkoja näin pitkälle kaistalle. Tämä seurauksena puolustuksesta tuli kohtuullisen pitkä ja osin hatara. Lintuperspektiivistä linja näytti kaulaketjulta, jossa teiden risteyskohdissa oli muita kohteita vankempi puolustus. Canalin Ranskan puoleisella rannalla oli luonnollisesti laivakalustoa ja tykistöä, mutta heikohko panssarivar...

3911. Trump käynnistämään propaganda elokuvaa America Great Again

Presidentti Trump on ottanut yhdeksi tehtäväkseen eliminoida amerikkalaisten museoiden trumppilaista ajattelutapaa arvostelevaa eetosta America Great Again.   Kohta saamme odottaa, milloin Trump palkkaa   Natsi-Saksan Leni   Riefenstahlin kaltaisen   hahmon ohjaamaan elokuvan Tahdon riemuvoitto ihailemaan Trumpin ylimaallisia kykyjä. Sitä Natsi-Saksa rynkytti teattereissa niin, että penkit natisivat ja yleisö mylvi ylistäessään arjalaisen mies- ja naisihannetta. Jos Trump mainoselokuvan itsestään tekee, vastustajien kyllä täytyy pitää huolta, että elokuvan nimeksi tulee impulsiivisuudella eteenpäin sekä liioittelu ja valehtelu lopulta uskottavuuden kaatavat.

3910. Narsistin tunnustus

Totuudella ei ole minulle merkitystä. Minun ihailun tarpeellani ei ole rajoja, joten minä kaunistelen tekojani ja parantelen saavutuksiani. Tätä toteutan useimmiten jatkuvana pienimuotisena liioitteluna tai patologisena valehteluna. Julkisivultani olen hurmaava, rakastettava ja lämmin ihminen. Hurmiota ja lipevyyttä kestää yleensä niin kauan kuin illuusion ylläpitäminen hyödyttää minua itsenäni ja minun kulloinen lähipiirini jaksaa minua ihailla. Näyttely on minun tapani saada tahtoni läpi- ja manipuloida muut uskomaan minua.    Mikään minun normaaleissa toiminnoissani ja ulkokuoressani ei paljasta kypsymätöntä tunne-elämääni, enkä minä ulkopuolisten mielestä vaikuta epätasapainoiselta saatikka aggressiiviselta. Minulle status, omaisuus, valta ja meriitit ovat esisijalla verrattuna moraalisiin arvoihin tai oikeudenmukaisuuteen tosia ihmisiä kohtaan.” Pohjatekstin  tekijä on jäänyt tuntemattomaksi.

3909. Putinin sotaoppi

Putin on uusinut Venäjän sotaopin. Putinin tyyliin ilmaistu sotaoppi kertoo hyvin pitkälle, millaisissa olosuhteissa ja tilanteessa uusiminen tehty ja mitä sillä tarkoitetaan. Toisen maailman sodan jälkeisen Venäjän ensimmäisen sotaopin rakensi Stalin 1945 Jaltan kokouksessa. Hän oli voitetun sodan sankari ja hän generalissimus lupasi Puolalle vapaat demokraattiset vaalit. Hän lanseerasi maailman suurimman valheen: Sosiaalinen oikeudenmukaisuus. Vaalit järjestettiin, mutta kaikki ehdokkaat olivat Stalinin valitsemia, ja sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta tuli entistä sattumanvaraisemmin kansaa kurittava kone. Putin kielsi heittämästä ensimmäistä kiveä sitä kohti, joka oli maan suurin sotasankari. Stalinin raakuudet ja valheet lakaistiin maton  vuosikymmeniksi. Jeltsinin kaudella aika hukattiin Stalinin hirmutöiden selvittämiseen ja kansallisten traumojen purkamiseen. Stalinin symbolia ei haudattu. Niinpä miljoonat ihmiset pitävät Stalinia Suuren Isänmaallisen Sodan voittajana. Ven...

3908. Ruotsin pohjavirroissa lemuaa julma vire

Noitavainot olivat 1500- ja 1600-luvuilla omituinen ja julma kausi maassa. Silloin valtio surmasi satoja noidiksi epäiltyjä henkilöitä. Todisteeksi riitti naapurin ilmoitus tai miehen ilmianto vaimoistaan. Mestaustavat olivat inhotavia kuten suureen avantoon heittäminen, Jos pysyi pinnalla oli noita, muutoin syytön. Natsihenki nosti maassa päätään 1930- ja 19940-luvuilla. Maa toimitti Kiirunan malmia Natsi Saksaan, johon Ruotsin liike-elämälle oli tuolloin muutoinkin vilkkaat ja tuottoisat suhteet, vaikka maa julistautuu puolueettomaksi. Samoin maan hovilla oli eläviä suhteita natsihallintoon. Maa oli kallellaan, ilmeisesti malmikauppojensa sujuvuuden edistämiseksi, natsipiireihin. Jopa niin, että maan silloinen kuningas Kustaa V kirjoitti asevelihenkisen kirjeen Hitlerille. Ilman malmia Ruotsin tie olisi ollut Norjan tie, jossa maa joutuu natsein miehittämiseksi. Samoilla vuoiskymmenillä maa harrasti voimaperäisesti kallon mittausta ja rotuluokittelua. Mieleltään järkkyneitä lähettiin...

3907. Matemaatikko silmäkirurgia

Tässä seikotus tarkoittaa, että sekoitettiin vain kahta ei eri tippaa kerrallaan.    Muutoin vaihtoehtoja olisi tullut liian paljon. Sairastuin silmänpainetautiin eli glaukoomaan paineiden ollessa jopa 35 mmHg. Suurin paine oli 60. Paineita yritettiin alentaa usealla laserhoidolla poraamalla pieniä reikiä silmäkalvoon ja lopuksi kohtaan, joka säätelee painetta. Käytettiin seitsemää erilaista kerrallaan tippaa, mutta paineet eivät sanottavasti laskeneet, vaan olivat reippaasti yli 30. Viimeisen voimakkaan laser säteilyttämisen jälkeen lääkäri sanoi olevan toivoa, että paineet pienenevät noin kuukauden kuluttua. Näin ei kuitenkaan käynyt. Loppukäynnillä lääkäri totesi, että tämä kanssa on vain elettävä ja näkö voi säilyä kolme vuota. Eräänä iltana katellessani yöpöydän silmätippa pulloriviäni, mieleeni välähti, mitä jos kokeilisin kahden eri puollon tippa yhtä aikaa. Jos yksi kahden tipan sekoitus ei auta, mitä jos kokeilisin kaikkia seitsemän pullon kahden tipan sekoituksia. Ko...

3906. Nuorten pääsy USA:ssa korkeakouluun

Pääsin seuraamaan läheltä yhdysvaltalaisten ponnistelua lastensa korkeakouluun pääsemiseksi. Jos kuuluu haperoksi kutistuneeseen     keskiluokkaan, kyse on enemmästä kuin elämästä tai kuolemasta. Kyse voi olla koko suvun elintason pitämisestä edes kohtuutasolla. Kun nuori lähestyy korkeakouluikää, koko suku osallistuu koulun valintaan ja etsintään. Mennään paikan päälle katsomaan paikkaa, jossa koulun edustaja esittelee ja mainostaa oppilaitosta.Vanhemmille lasten korkeakouluun pääsyn turvaaminen on heidän elämänsä tärkein projekti sairasvakuutuksen saamisen lisäksi. Toiset onnistuvat pääsemään stipendireittiä, mutta siihen tarvitaan usein urheilijatyyppi. Koulutuksen keskimääräinen hinta on 300000 dollaria ja silloinkin saadessaan tutkinnon tulevaisuus on epävarma. Niinpä opiskelijat ja heidän perheensä miettivät hyvin takkaan, mihin kouluun kannattaa edes pyrkiä rahoitustilanne ja tulevaisuuden näkymät huomioiden.  Kapinahenkeä on.  Ei ole harvinaista, että opiskel...

3905. Takapihan sovellutukset

Moni ministeriö kampailee suuruutensa kanssa ja on edelleen vahvoja paineita siirtää operatiivisia tehtäviä ministeriön alaisiin hallintoyksiköihin. Ilmeisesti tämä avaisi myös mahdollisuuksia ministeriöiden rakenteiden uudistamiselle. Mikään ministeriö ei asettanut kyseenaliseksi tulosohjausta. Se oli mennyt pysyvästi läpi koko hallinnossa. Vaarana on, että lainsäätäjän rooli ja toimeenpanijan rooli hämärtyvät, jolloin poliittinen ministeriö ohjaa suoraan laista hallintoa kuten Ely- keskuksia. Tällöin neutraali virkamiesjohtamien joutuu turhaan sietämään ehkä päivittäin  poliittista ohjausta.  Tällöin niin arvokas neutraalin hallinon periaate joutuu koitukselle. Tietojenkäsittelyasiat olivat ministeriöissä epämääräisessä ja neuvottomassa tilassa. Julkisen hallinnon tietohallinnon neuvottelukunta JUHTA toimi aikoinaan  sisäministeriöjohtoisesti ja tuotti strategioita kuntakentän tietohallinnosta. Liikenneministeriön tietohallinnon johtoryhmään painotti liikaa yleis...

3904. Yksi avaruuden kysymys askarruttaa monia

Yleisesti hyväksytty lähtökohta on avaruuden kaikenlaisen säteilyn ja aineen syntyminen alkuräjähdyksessä 14,8 miljardia vuotta sitten. Tämän seurauksena kappaleet, pienet ja suuret,  sinkoituivat avaruuteen kiihtyvällä nopeudella muodostaen samalla vetovoimansa ansiosta erilaisia ja kokoisia avaruuskappaleita ja säteilylähteitä jatkuvasti muuttuvassa avaruuskartassa. Tosin sanoen suuremman kappaleen vetäessä pienempiä lisämassaksi itselleen syntyi vähitellen  yhä suurempia massa keskittymiä, joista miljardien vuosimiljardien mittaan  kehittyi muiden muassa nykyisen aurinkokuntamme planeetat. Tämä jo tiedetään varmana tosiasiana, että aurinkokuntamme syntyi näin massan alettua kertymään alkuvaiheessa olevan aurinkomme läheisyyteen ja osan syöksyessä alkuaurinkoomme.  Kysymys kuuluu, miksi avaruus massoineen laajenee alati vetovoiman muodostaessa kuitenkin laajenemiselle vastavoiman? Voisiko olla niin, että äärettömässä laajenemisessa äärettömän kaukana syntyy valtavi...

3903. Ylen aamu-uutisten polviohjelma

Ylen TV:n aamu uutisten mukaan toinen jalka toisen päällä uutisissa esiintyminen on noussut yleiseksi tavaksi 40-kymppisten harmaa pukuisten miesten keskuudessa. Juontaja on saanut Yleltä tiukat ohjeet noudattaa tätä ohjetta asiaistunnoissa.  Aamun ohjelmassa kolmesta yksi vieras ei pysytyn tätä ohjetta noudattamaan. Kesämökin huussin oven takaa kuultujen määräysten mukaan jäykkä jalkaiset joutuvat jatkokoulutukseen polvi kysymyksessä. Koulutus on avoin kaikille halukkaille. Ministeri Purra on luvannut valtion maksavan kulut, jos pääministerin vastustus asiaan saadaan murrettua ja taivuteltua hänet osallistumaan koulutukseen. Kepu ja demarit lämpimästi kanatavat. muutosta, mutta vain tällä hallituskaudella.

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *