Siirry pääsisältöön

3909. Putinin sotaoppi

Putin on uusinut Venäjän sotaopin. Putinin tyyliin ilmaistu sotaoppi kertoo hyvin pitkälle, millaisissa olosuhteissa ja tilanteessa uusiminen tehty ja mitä sillä tarkoitetaan.

Toisen maailman sodan jälkeisen Venäjän ensimmäisen sotaopin rakensi Stalin 1945 Jaltan kokouksessa. Hän oli voitetun sodan sankari ja hän generalissimus lupasi Puolalle vapaat demokraattiset vaalit. Hän lanseerasi maailman suurimman valheen: Sosiaalinen oikeudenmukaisuus. Vaalit järjestettiin, mutta kaikki ehdokkaat olivat Stalinin valitsemia, ja sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta tuli entistä sattumanvaraisemmin kansaa kurittava kone. Putin kielsi heittämästä ensimmäistä kiveä sitä kohti, joka oli maan suurin sotasankari.

Stalinin raakuudet ja valheet lakaistiin maton  vuosikymmeniksi. Jeltsinin kaudella aika hukattiin Stalinin hirmutöiden selvittämiseen ja kansallisten traumojen purkamiseen. Stalinin symbolia ei haudattu.
Niinpä miljoonat ihmiset pitävät Stalinia Suuren Isänmaallisen Sodan voittajana. Venäjän kulttuuri ei ole kyennyt käsittelemään Stalin-traumaa.

Uuden sotaopin taustalla vaikuttavat kymmenet miljoonat entiset leiriläiset ja heidän jälkeläisensä ja sukulaisensa sekä miljoonat Putinista toisin ajattelevat.
Siksi uuden sotaopin, iskulauseen kohteena on nuoriso ja toisinajattelijat: pelottelu, valheet, vääristelyt. Tarkoituksena on pitää yllä Stalin-symbolia ja kansallistuntoista voittajavaltiota. Uusimpana piirteenä on pohjoiskorealaisten palkkasoturien käyttö eturintamassa Ukrainan sodassa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *