Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Se painaa satoja keissejä dollareita päivässä. Se urkkii kaikkia. Sillä on hirvittävä vastustaja. merkityt tekstit.


330. Tässä on Yhdysvaltojen voittaja

Yhdysvalloilla on yli 400 salaista maanalaista virastoa urkkimassa kansalaisiaan ja liittovaltioiden sheriffit apuna ilmiantajina. Ilmiantotietojen avustajina toimivat myös lukemattomat suuryritykset. Päivässä rekisteröidäänkin 1,5 miljardia urkintatietoa. Ei tämä ole harmoonista rauhallista työtä, vaan hallinnon sisällä on kilpailu siitä, mikä taho urkkii eniten, synkimmin ja salaisimmin presidentin puuttumatta asiaan. USA on pumpannut biljoonia dollareita vuosisatojen aikana eri finanssikonsepteilla eri maanosiin. Näitä dollareita se saa takaisin yhtä helposti kuin nälkäinen pihvinsä mäkkäristä myymällä dollarimaihin oblikaatiota ja painamalla lisää dollareita. Sen ei tarvitsee huolestua velkaantumisestaan sentin vertaa, koska maa painaa yksinoikeudella seteleitä globaaliin jakoon, missä se aika, jossa setelirahoitus kulkee tiensä päähän on loputtoman pitkä, toisin kuin Euroopassa. USA on tänä päivänä painanut satoja keissiä devalvaatiolta suojassa pöhöttyneitä dollareita, maksanu...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *