Eilisten Turun alueuutisten mukaan Porin poliisilaitoksen huumekoira nuuskii kadulla ihmisiä huumeiden löytämiseksi. Viime vuonna koira teki yli kaksi sataa ilmiantoa. Ensiksi on tulkinnan varaista salliiko nykyinen poliisilaki tällaisen umpimähkäisen koiravalvonnon. Toiseksi menettely on rankka askel kohti poliisvaltiota. Kolmanneksi ihmisillä voi olla mukanaan laillisia lääkkeitä, jotka koira väärin ilmiantaa. Eduskunnan oikeusasiamiehen tulisi ottaa pikimmin kantaa, onko tällainen kyttääminen viattomien ihmisten joukossa sallittua. Neljänneksi poliisin tulisi kysyä itseltään, onko tämä moraalisesti oikein. Ettei vain kyse olisi siitä, että tällä arveluttavalla menettelyllä paikallinen poliisi saa koiramaisesti tulostavoitteensa täyteen.
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)