Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella tilastokeskus merkityt tekstit.


3374. Se jolla aarre on, kätkeköön sen, ei kuitenkaan Tilastokeskusta

Mikä on se, jonka me suomalaiset omistamme yhdessä, se on jatkuvasti läsnä ja käytettävissämme, sinne on vapaa pääsy, sen tiedot oikein käytettynä voivat mullistaa käsityksemme yhteiskunnastamme positiivisesti ja sillä saada aikaan uudistuksia elinoloihimme sekä kaiken lisäksi se on maailman paras. Tilastokeskus tietenkin. Sen olemassaolon ehdoton tärkeys perustuu valtavaan lajiteltuun, pitkän aikavälin tietoihin ja aikasarjoihin. Tilastokeskuksen pääjohtaja Markus Sovala on pannut hihat heilumaan tultaan laitoksen johtoon ja sen asema on tullut entistä kansainvälisemmäksi ja maailmalla tunnetummaksi ja arvostetummaksi. On kuitenkin selvä, ettei ilman asialle omistautunutta ja pätevää henkilökuntaa tason nostaminen ei ole mahdollista. Tästä kiitos heille.  Tietoperusteisen johtamisen muodostuessa entistä merkityksellisemmäksi sekä valtakunnan että yksilö tason päätöksenteossa ja johtamisessa laitoksen arvo korostuu entisestään. Hyvänä esimerkkinä käytäköön hallituksen suunnittele...

2154. Monet taloudet

     Jokaisessa maassa vallitsee monia laillisia maan elinvoimaisuutta lisääviä talouksia kuten kotitaloudet, maatalous, raskasteollisuus, jne. Eräiden maiden talouksissa löytyy myös yllättäviä oheistalouksia, joista muutamaa voidaan kutsua piilotaloudeksi. Tässä ei nyt tarkoiteta joka maan talouteen kuuluvaa piilorikollisuutta.      Kyseessä on kuuluisat kolmoistaloudet.   Ensimmäinen on normaali bkt, joka karkeasti ottaen on kaikkien maan palkkasumma lisättynä yritysten ja yhteisöjen tuotosten arvoilla. Toinen on jo kiistanalaisempi, vaikkei se aina sisällä laittomuuksia on vallitsevan eliitin talouksien arvot ja niiden lähteet. Jos sen osuus on monin kymmenkertainen verrattuna maan kahden ylimmän desiilin palkkaluokan keskituloihin, tilanne on hälyttävä. Tulot kasautuvat harvoille. Kolmantena ja pahimpana on maan johtajan (maan johtajien) henkilökohtainen talous.      Btk lasketaan maan vero- ja tilastokeskuksen tietoihin perustuen ...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *