Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella valinnavapus merkityt tekstit.


516. Kataisen uudenvuoden tervehdys

Katainen totesi uuden vuoden tervehdyksessään, että asuomalaiset kaipaavat yhä enemmän yksilöllisiä ratkaisuja ja valinnan vapautta. ”Ylhäältä päin rakentuva Suomi ei enää toimi. Holhouksen sijasta haluamme olla elämämme päättäjiä, kun siihen valmiudet.” Kataisen puheet on pantava poliittisiin raameihinsa. Mies puhuu kuin mies puolueelle. Kenen muiden valinnan vapauksista hän puhuu? Koulutuspaikkoja vähennetään ja laitospaikat lakkautetaan. Noin 700000 ihmistä elää köyhyysrajan (noin 1100 euroa kuulaudessa) ala puolella. Ihmisten mediaanitulo 1900 euroa kuukaudessa. Eläkeläisiä on 1,3 miljoona. Heidän mediaanieläke on alle 1500 euroa kuukaudessa. Kuntauudistusta johdetaan voimakkaasti ylhäältä päin, samoin sote-uudistusta. Ict:tä ollaan jämäkästi viemässä saman katon alle. Pääministeri vahvistaa esikuntaansa ja keskittää selvitysmäärärahoja ennätysmäärän kansliansa käyttöön. Jopa ministeriötä ollaan keskittämässä yhdeksi suureksi valtioneuvostovirastoksi. On vaikeaa keksiä syytä Ka...

447. Soten pääpalikat ovat paikallaan ennen seuraavia eduskuntavaaleja

Eilinen sote-keskustelu A-talkissa kuvasi hyvin, missä hankkeessa nyt mennään. Opposition Juha Rehula ei tuonut sisältöön mitään uutta.   Hän vaan jankutti asian menevän päin päntyä ja uudistusta katsottavan vain keskittämisen näkökulmista. Ei muuta. Backman ja Orpo hyväksyivät Etelä-Karjalan Eksote-mallin, jonka mukainen sote voisi pääpiirtetitäin olla lukuun ottamatta pääkaupunkiseutua ja muita isoja kaupunkeja. Professori Rimpelä oli kovasti kyllästynyt nykymenoon ja väitti siinä sotkettavan turhaan sote ja kuntauudistus. Thl:n pääjohtajalla Puskalla oli jo aiemmin selkä käsitys yksikanavaisesta rahoitusmallista ja asiakkaan valinnavapudesta. Yksityinen ja jullkinen rinnan. Todnnäköisesti uudistus mennee demarien ja kokomuksen tahdon ja aikataulun mukaan, jolloin sen perusta   vaadittavine lakiuudistuksineen valmistuu ennen seuraavia eduskuntavaaleja.

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *