Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella väitös merkityt tekstit.


405. Lastenkodeista tutkimus

On hyvää, että sosiali-ja terveysministeriössä on havahduttu, että   lapsuuden painostavat kokemukset voivat vaikuttaa traumatisoivasti ja fyysisiä sairauksia altistavasti koko elämän ajan. Näitä ihmisiä on kymmeniä tuhansia. Heidän paikallistaminen ja hoitoon saattaminen on valtion kädenojennus ”lastenkotien pahoista teoista”, imhimillien teko ja parantavavaa toimintaa. Hanna Alastalon väitöstyön (väittelee 8.11.2013)   mukaan sotalapsilla on lisääntynyt riksi sairastua aikuisena sydän- ja verisuonitauteihin. Samaan aikaan ministeriö hakee kilpailutuksella 3.12.2013 mennessä tekijää lastensuojelun menneisyyden selvittämiseen. Tarjolla tekijöiksi on monta   kovan luokan tiimiä, muiden muassa yliopistoissa. Hyvä, että projetki kilpailutetaan. Moneen kertaan ja monissa eri yhteyksissä on perätty keinoja työssä jakasamiseen. Päteviä keinoja ei vain tunnu löytyvän. Ehkä syy on juuri siinä, mitä traumatisoitu lapsuus edustaa. Eli on olemassa monia eri syitä jaksam...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *