Muiden muassa Suomen Kalervo Kummola ja kanasainvälisen jääkiekkoliiton puheenjohtaja Rene Fasel ovat rivaksasti todistelleet, ettei uheilu ole poliittista ja jääkiekon MM-kisat pidetään Valko-Venäjän Aleksandr Lukasenkan Minskissa. Maassa, jossa ihmisoikeuksia loukataan. Väite, ettei urheilu olisi poliittista, on pötyä alusta alkaen. Se oli sitä jo olymialiikkeen alusta lähtien, sillä amatöörisyys ja palkkoiden vastaanottamiskielto palveli eliittiä. Tällä ajateltiin suljettavan rahvas pois kilpakentiltä, koska heillä ei ollut varaa kisamatkoihin eikä varusteisiin puhumattakaan harjoitspaikkoihin. Suomi liputti selvästi poliiittista kantaa Tukholman kisojen avajaisissa vuonna 1912 marsimalla oman kytttinsä alla erillään Venäjästä. Mustat nykit nousitvat Meskikon kisoissa vuonna 1968 pystyyn palkintokorokkaella rotusortoa vastaa. Munchenissa terroristit ottivat 11 israelilaista panttivankia. Yhdysvallat bokotoi Moskovan kisoja. Viime vuosina jääkikko on Suomessa...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)