Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella lobbaus merkityt tekstit.


3027. Miksi lobbauksen tärkeydestä kirjoitetaan kuin lapsille

Jos päivän HS:n mielipideosion lobbauskirjoitus, oli esittäjän ainut kirjoitustyyli, hän olisi voinut jättää jutun tekemättä. Se oli, kuin setä olisi kirjoittanut lapsenlapselleen, sillä demokratiaan vetoaminen on samaa kaliperiä, kuin lapsen kilttiyteen vetoaminen kouluasioissa. Aivan yhtä hyvin voidaan sanoa, että lobbaus väärentää demokratiaa, koska se antaa kuvan, että rahalla saa ja hevosella pääsee. Pitkällä tähtäimellä demokratiassa pitäisi päästä kuin äänestäjien hevosilla eli äänillä. Hyvin muistissa pysyvä suuren tietovuodon paljastama tarina taksi uudistuksen lobbauksesta säilyy timanttina äänestäjien muistissa. Pitää huomata, että lainvalmistelussa eduskunta ja sen valiokunnat saavat hankkia kuultavakseen ketä, tai mitä tahoa tahansa. Perimmäisessä tarkoituksessa demokraattisen maiden pitää olla varuillaan, etteivät lobbarit pääse hallitsevaan asemaan lainvalmisteluussa. Muutoin ajaudutaan väitellen kuin huomaamatta pahenevaan demokratia vajeeseen.

2307. Rukousaamiainen

Suomalaista poliitikoista moni on käynyt rukousaamiaisella ja samaa koskee yritysjohtajia. Tämän perusteella henkilöitä ei saa eikä voikaan asettaa mihinkään luokkaan tai asemaan muuta kuin, että osallistujat kuulunevat vaikuttaja ihmisten joukkoon.      Rukousaamiaisen taustalla vaikuttaa Veljeskunta, jonka norjalainen Abraham Vereide perusti 1935 muutamasta kymmenestä yritysjohtajasta Seatlessa lakkoilevia työläisiä vastaan. Pien veljeskunnaassa oli tuhansia jäseniä.    Vereiden (1969) kuoltua johtaja jatkoi Douglas Coe, joka linjasi voimakkaasti Veljeskuntaa. Hän halusi Veljeskunnan pois julkisuudesta rakentamassa Jumalan alla toimivaa kristillistä, lähinnä valkoista johtajistoa, joka sitoutuu tähän vastuulliseen Veljeskuntaan. Tämä lausuttu pyöreä periaate ei ilmaise juuri mitään Veljeskunnan toiminnasta. Veljeskunnan aatemaailmaa kuitenkin leimaa vanhoilliskristillinen perinne on. Washingtonissa toimia kuuluista C-talo majoitti veljeskunnan senaattoreita,...

2090. Lobbauksellako kattavaa tietoa

     HS:n juttu http://www.hs.fi/politiikka/art-2000005301985.html lobbauksesta oli moniulotteinen ja valaiseva. Myös epäkohtia tuotiin esille. Siinä todettiin aivan oikein, etteivät lobbaamisen epäkohdat ole lobbareiden syytä, vaan politiikkojen.      J utun yksi kohta jäi kuitenkin kaivelemaan: ”Lobbareiden kautta päättäjät näkevät, keitä kaikkia lakihanke koskee”.      Näin ehkä on yleisellä tasolla, mutta miten se koskee, on toinen asia. Ne heikossa asemassa ryhmät, joiden äänestysprosentti on heikko tai nolla ja joilla ei ole varaa palkata lobbareita, eivät saa lobbareiden avulla epäkohtia päättäjien tietoon. Ainoasta media valikoivasti auttaa heitä saamaan asiansa esille.      Voi ajatella jopa niin, että lobbarit jättävät heikossa asemassa, kuten eläkeläiset, sairaat, moniongelmaiset, työttömät, opiskelijat ja köyhyysperheet, olevien ongelmat tarkoituksella vähälle huomio lakihankeen eteenpäin menon varmentamiseksi. ...

1587. Opiskelijat, lapsiperheet ja eläkeläiset: lobatkaa henkenne edestä

     Hallitusohjelman kaikki yksityiskohdat selviävät toimintasuunnitelman valmistuttua. Täytyy kuitenkin huomata, että toimintasuunnitelmaa tarkistetaan muuttuvien tavoitetilojen ja olosuhteiden mukaan. Näin määriteltynä hallitusohjelma ei valmistu koskaan, vaan se on eräin osin jatkuvassa uudelleen muovautumisen tilassa. Sitä iteroidaan.      Mutta jo nyt nähdään ja asiantuntijat ja jopa pääministeri ovat todennut, että hallitusohjelma suosii työntekijäpuolta ja yrittäjiä ja leikkaa suhteellisesti paljon pieni tuloisilta eläkeläisiltä, opiskelijoilta ja lapsiperheiltä.      On myös sanottu, että Sipilän prosessiin eivät päässet vaikuttamaan lobbarit. Tämä ei pidä paikkaansa, vaan siinä nimenomaan kuultiin lobbareita ja käytetiin heitä tekstien kirjoittajia.      Matti Vanhanen ja Anne Berner ovat kummatkin Perheyritysten liiton entisiä toimitusjohtajia.   Yrittäjille tuli viiden prosentin verotuki. ...

1537. Ylen suuri vaalikeskustelu 16.4: Osa 2

Sipilää on pidetty varmana pääministeriä jo kahden vuoden ajan. Siksi on otettava vakavasti se, että   kärkipoliitikoista hän on ensimmäisenä lanseerannut strategisen hallitusohjelman käsitteen: 5-6 strategista tavoitetta ja muutama aiottu toimenpide. Eduskunta ei tätä niele, vaan se tarvitsee yksityiskohtaisemman ohjelman käsittelyynsä. Perjantaina Ylen Pressiklubi-ohjelmassa Pekka Ervasti Heitti esitti, että hallitusohjelmaa on kyhätty kasaan jo kaksi vuotta. Tämä saattaa pitää paikkansa, jos valmisteluun lasketaan mukaan lobbaajien toiminta vaikuttaa tulevan ohjelman sisältöön. Onkin kummallista ellei näin olisi jo tehty, koska aiempiakin ohjelmia on sanottu valmistestellun ainakin pari vuotta. Tässä tilanteessa voidaan kysyä, miksi ihmeessä hallitusohjelman kaksi pääversiota eivät olisi jo valmiit: porvarivetoinen ja peruspunamulta. Viiteitä tästä antoivat mm. Sipilän kannanotto Ylen suuressa vaalikeskustelussa 16.4, että halitukseen voi nousta aivan hyvin k...

1536. Hallitusohjelma on jo valmis

     On tiedetty kaksi vuotta, että Sipilästä tulee uusi pääministeri. Sipiläähän ei tunneta sellaisena miehenä, että kun alkaa kyllästyä, se tapahtuu nopeasti. Päinvastoin hän on osaa keskittyä ja ilmeisesti hänellä on myös millä keskittyä      Silloin tällöin mediassa vilahtelee heittoja, että hallitusohjelmaa on kyhätty kasaan jo kaksi vuotta. Tämä varmaan pitää paikkansa, jos valmisteluun lasketaan mukaan lobbaajien toiminta vaikuttaa tulevan ohjelman sisältöön.      Tässä tilanteessa voidaan kysyä, miksi ihmeessä hallitusohjelman kaksi pääversiota eivät olisi valmiit: porvarivetoinen ja peruspunamulta.      Hallitusohjelman pääsisältö näyttääkin olevankin jo valmis. Viitteitä tästä ovat mm. Sipilän kannanotto Ylen suuressa vallikeskustelussa 16.4, että halitukseen voi nousta aivan hyvin kolmannelta sijalta ja Vartiaisen loikkaaminen kokoomuksen valmistelemaan työmarkkinajoustoja. Yhteiskuntaasopimus ja kaavai...

607. Korruptiosta rikoslakiin omat pykälät – oikeusministeriön 10 vuoden kiire

EU:n ensimmäinessä korruption vastaisessa raportissa 6.2.2014 todetaan:   ”Suomessa korruption ongelmat löytyvät ns. rakenteellisesta korruptiosta, kuten keskinäiseen luottamukseen perustavista hyvä veliverkostoista” ( http://www.transparency.fi/sites/default/files/EU%20anti-corruption%20report%20030214.pdf ). Aihe nousi myös aivan konkreettisesti esille 23.2. tv 1:n pääuutisissa, jossa valtakunnan syyttäjä Matti Nissinen kaipasi muutoksia rikoslakiin. Oikeusministeriö on valmistellut lakia 10 vuotta, mutta Maja Henriksonin mukaan lakitekniset syyt hidastavat muutoksen läpiviemistä. Nissinen vastasi Henriksonille, että tarvitaan vain kaksi napakkaa pykälää rikoslakiin: vaikutusvallan väärinkäytön   ja vaikutusvallan ostamisen kriminalisointi. Asiantuntijoiden mukaan Henriksonien perustelut viivästymisen syistä eivät pidä paikkanssa (mm professori Nuotio). Miksi kahta rikoslain pykälää ei saada laadittua?

606. Omien etujen ajaminen - keikkalääkärit

On pakko ottaa esille eilen tv-uutisissa esillä ollut asia: pakkohoitoon määrääminen lääkärin lausunnolla. Hallitus on esittämässä, että myös keikkalääkärit voisivat lain muutoksen jälkeen määrätä enintään neljän vuorokauden eristettyyn pakkohoitoon lääketieteellisin perustein. Nyt sen voivat tehdä vain virkalääkärit. Koska kyse ei ole yksittäistapaus julkisen vallan siirtämisessä yksityiselle sektorille, se vaati huomiota. Aiheen  arkaluonteisuutta kuvaa parkkisakon määräämisvallan antaminen yksityisille yrityksille. Se tapahtui sekavien juridis-hallinnollisten käänteiden jälkeen. Suurempi kysymys on, mistä aloitteet lakien muuttamiseksi tulevat. Olisi järkeen käypää ja  demokratian mukaista, että ne tulevat äänestäjiltä tai heidän edustamilta kansalaisjärjestöiltä. Tällöin ne edustaisivat kansan mielipidettä ilman mittavia rahallisia panostuksia ja painostuksia. Ikävä kyllä näin ei juuri milloinkaan ole. Aloitteet tulevat lobbareilta ja heidän maksumiehiltään, pakkohoi...

533. Julkiselta sektorilta lobbariksi

Eilen tv 1:n pääuutisissa tuli asiallinen ohjelma lobbauksesta. Aiheesta oli esillä myös Miltton Network Oy. Sen toimitusjohtaja on Katainen entinen erityisavustaja Jussi Kekkonen. Sen palkkalistoilla ovat pääministeri Vanhasen ja valtiovarainministerin Urpilaisen entiset erityisavustajat Anna-Mari Vimpari ja Matti Hirvelä sekä olympiakomitean hallituksen entnien  puheenjohtaja Risto Nieminen. Paavo Lipponen   konsultoi aikoinaan Itämeri-putkea ja nyt hänellä on alan konsulttifirma. Entinen pääministeri Matti Vanhanen siirtyi Perheyritysten liiton toimitusjohtajaksi, Jyri Häkämies Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtajaksi. Arabiemiraattien sotilasneuvonantaja toimi entinen Suomen pääesikunnan päällikkö Markku Koli ja entinen pääjohtaja Jukka Rantanen toimii Rosatomin palveluksessa. Muitakin tapauksia on. Oikeusoppineet paheksuivat syntynyttä tilannetta. Ilmiö näyttää vain kasvava poliittisten avustajien jatkuvan lisääntymisen takia. Yritysmaailmassa ei olisi mahd...

519. Ei ex-ministeriä lobbariksi

Suomi ei ole vielä luonut selkeitä käytäntöjä, miten huippu ex-poliitikko tai ex-virkamies voi siirtyä lobbaustehtäviin tai etujärjestön palveluksen, jonka tehtävänä on vaikuttaa politiikkoihin ja päättäjiin. Paavo Lipponen   konsultoi aikoinaan Itämeri-putkea ja nyt hänellä on alan konsulttifirma. Entinen pääministeri Matti Vanhanen siirtyi Perheyritysten liiton toimitusjohtajaksi, Jyri Häkämies Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtajaksi. Arabiemiraattien sotilasneuvonantaja toimi entinen Suomen pääesikunnan päällikkö Markku Koli ja entinen pääjohtaja Jukka Rantanen toimii Rosatomin palveluksessa. Muitakin tapauksia on. Nyt kun eduskuntavaaleihin on runsas vuosi, olisi sopiva ajan kohta laatia pelisäännöt, miten ja missä järjestyksessä julkisen sektorin huippujohtaja   voi siirtyä lobbariksi tai estää siirtyjän mukana sellaisten tietojen vuotaminen, joka vahingoittaa entistä työnantajaa. Esimerkiksi nyt kun vihdoin on saatu perustettua valtion   uusi ict-ke...

472. Progression vaikutuksen osuus valtion tuloihin vain muuta sata miljoona euroa

Suomi on vielä hyvinvointivaltio, mutta eipä juuri enää hyvinvointiyhteiskunta rakennepaketin ja tulevan kevään kehysriihileikkausten jälkeen. Maata vaivaa pienen maan valtavinoutuma, jossa eliittiryhmät käyttävät suhteettoman suurta valtaa suhteutettuna niiden maksamiin veroihin. Tämä johtuu siitä, että   eniten veroja maksavalta keskiluokalta puuttuu lobbauskoneisto, joka ajaisi sitä suosivia ja jarruttaisi sen asemaa heikentäviä lakiesityksiä sekä estäisi tasa veroluonteisten pavelumaksujen korottamista. Voidaankin kysyä esimerkiksi, kuka lobbasi, silloin kun laitoshoitoa karsitiin   300 ja hammashoitoa noin 100 miljoonalla eurolla. Keskiluokka  maksaa nämä muutokset. Tasaverovaikutusta lisää se, että koululaisten vanhempien kannettaviksi sälytetään yhä enmmäm kustannuksia ja vanhuksien sukulaisille hoivamenoja. Alkoholi-, energia-, autoverto- ja kiinteistöveron kaltaiset   korotukset vain kiihdyttävät tahtia kohti tasaveroa. Kuntavero ja arvonlisäver...

442. Lobbaus-marshing in

Elina Grundströn kertoi kolunmissaan taannoin Helsingin Sanomissa lobbauksen merkityksestä puoleille. Hänen mukaaansa erityseti kokoomus on nostanut lobbauksen uudelle tasolle politiikkansa totetuttamisessa. Kataisen erityisavustaja siirtyi   perustetun Miltton Networks toimitusjohtajaksi elokuussa 2012. Yrityksen tehtävänä on mm tarjota vaikuttajaviestintää   eli tehokasta lobbausta. Grunström toivoi, että Miltton Network myisi palvleuja myös vapaaentoisjärjestöille tai jopa muille puoluille ja että Milttonin toiminta oli mahdollisimman läpinäkyviä. Tämä toiveet saatavat jäädä kylmiksi haaveiksi. Jokaisen merkittävän puolueen pitäisi perustaa moderni lobbaus-marshing in. Sen perustan muodostaa tutkittu uusin tieto, jota puolueet saavat tilaamalla yliopistoilta ja tutkimulasitoksilta selvityksiä ja tukimuksia. Tietoraportteihinsa ja poliitiisiin tarkoitusperiinsä perustuen puolueiden on formulaitava taktiset ja strategiset aikeensa. Formulointi on vietävä niin pi...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *