Siirry pääsisältöön

533. Julkiselta sektorilta lobbariksi



Eilen tv 1:n pääuutisissa tuli asiallinen ohjelma lobbauksesta. Aiheesta oli esillä myös Miltton Network Oy. Sen toimitusjohtaja on Katainen entinen erityisavustaja Jussi Kekkonen. Sen palkkalistoilla ovat pääministeri Vanhasen ja valtiovarainministerin Urpilaisen entiset erityisavustajat Anna-Mari Vimpari ja Matti Hirvelä sekä olympiakomitean hallituksen entnien  puheenjohtaja Risto Nieminen.

Paavo Lipponen  konsultoi aikoinaan Itämeri-putkea ja nyt hänellä on alan konsulttifirma. Entinen pääministeri Matti Vanhanen siirtyi Perheyritysten liiton toimitusjohtajaksi, Jyri Häkämies Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtajaksi. Arabiemiraattien sotilasneuvonantaja toimi entinen Suomen pääesikunnan päällikkö Markku Koli ja entinen pääjohtaja Jukka Rantanen toimii Rosatomin palveluksessa. Muitakin tapauksia on.

Oikeusoppineet paheksuivat syntynyttä tilannetta. Ilmiö näyttää vain kasvava poliittisten avustajien jatkuvan lisääntymisen takia. Yritysmaailmassa ei olisi mahdollista siirtyä tietoineen kilpailevan yrityksen leipiin, totesi professori Olli Mäenpää. Oikeusoppineet kaipasivat karenssiaikoja tai lupamenettelyä tämä kaltaisille lobbareille, koska eettiset rajat eivät pure.

Ylensä käy niin, että mitä enemmän aikaa kuluu asiantuntijan siirtymisestä lobbaustehtäviin, hänen kontaktinsa aikaisempaan organisaation kapenevat ja tiedot vähenevät. Mutta  hänellä saattaa kuitenkin säilyä sellaisia kontakteja, joita ilman hän ei saisi lobbaustaan hyödyttävää informaatiota lobattavaa kohdettaan varten pitkälläkin aikavälillä.

Perinteisesti esimerkiksi ministeriöiden johtavat virkamiehet ovat herramiessopimuksin pidättäytyneet menemästä korkeisiin ay-tehtäviin, ja päinvastoin.

Valtion kokeneiden virkamiesten  ja asiantuntijoiden valuminen ja jopa ministerien meneminen lobbaustehtäviin näyttää vain kasvavan. Nyt oikeusoppineidenkin huolestuessa hallituksen olisi kiireellisesti laadittava omat sääntönsä, miten julkiselta sektorilta voi siirtyä lobbariksi .

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *