Siirry pääsisältöön

523. Mitä Elyille pitäisi tehdä

Elyjen kehittämisessä yhtenä tekijänä on otettava huomioon maakuntien liitot. Niiden päätehtävänä on vastata maakuntakaavasta ja eräistä aluekehitystoimenpiteistä. Niillä on poliittiset valtuustot ja hallitukset. Henkilökuntaa yhteensä on noin 1300.

Elyjen muodostamisessa yhtenä ideana oli yhdistää monta viranomaista saman katon alle yhdeksi maakunnallisesti voimakkaaksi päällikkövirastoksi. Näin saatiin yhtenäinen väkevä neuvottelukumppani maakuntien liittojen ja muiden keskeisten alueen toimijoiden kanssa. Mutta synnytettiin samalla pirstaloinen virasto, jossa on yhteismitattomia ja  huonosti toisiaan täydentäviä toimintoja, periaatteessa yhteismitallisuutta kyllä löytyy. Henkilökuntaa Eylyissä noin 3500.

Sekä maakuntien liitojen ja Elyjen johtohenkilöt pääsääntöisesti nimitetään poliittisin perustein. On selvää, että keskusta pitää kynsin hampain kiinni nykyisestä konstellaatiosta, maakuntien liitot ja Elyt käsi kädessä. Etenkin  Ely-keskuksen, päällikköviraston, johtaja käyttää suurta valtaa. Tämä nähtiin taannoin Talvivaara-tapauksessa.

Elyjen perustamisen loogisena jatkona oli työministeriön ja kauppa- ja teollisuusministeriön yhdistäminen. Kukaan ei tiedä, miten siitä rytinästä on selvitty.

Jos hallintoteknokraatti saisi uudelleen järjestää Elyjen toiminnan, hän ensimmäiseksi erottaisi omiksi itsenäisiksi yksiköikseen ympäristöasiat ja liikenneasiat, omaan yksikköönsä työvoima-, työllisyys- ja maanhan muuttoasiat ja omaansa tukiasiat, noin suurin piirtein. Hallinnolle perustettaisiin yhteinen palvelukeskus. Kukin asianomainen ministeriö toimisi isäntäministeriönä asianomaiselle yksiköille. Tarvittavan koordinaation takaamiseksi voisi alueelle olla yhteinen toimivaltainen johtoryhmä.

Tällainen uudelleen järjestely ei tulee onnistumaan. Ensiksi, se olisi paluuta vanhaan. Toiseksi, virheitä ei tunnusteta. Kolmanneksi, se käy ei päinsä ennen kaikkea sen takia, että tällöin alueelta lakkautettaisiin suuri päällikkövirasto, joka käyttää valtaa ja jakaa rahaa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *