Siirry pääsisältöön

553. Kataisen pelastusrengas

Iltasanomissa oli eilen naseva juttu Kataisen moitiskelusta Suomessa vallitsevasta kielteisestä ilmapiiristä. On kuulemma olemassa ankeuttajaosasto, joka tekee salaa tuhojaan siellä sun täällä. Kyllä kielteisyyden näkeminen ja siitä puhuminen siinä laajuudessa, kuin Katainen sen tekee, on omituista. Se voi tuntua todelta vain heiltä, jotka katselevat maata yliopiston torneista.

On kuitenkin olemassa ankeutta. Vapavuoren seikkailu puurakentamisen metsissä onneksi piristi mielipideilmastoa. Mutta kokoomuksen paikalliset kansanedustajat eivät halua pakkoliitoslain koskevan heidän äänestäjäseutuaan. Demarit uhkaavat siksi kaataa koko lain. Tänään hallitus ei päässyt asiasta yksimielisyyteen.

Sote- ja kuntauudistuksen liukeneminen ties minne jo sekoittaa pääkaupunkiseudun asuntokauppaa. Tämän antoi ymmärtää aamun tv:ssä HYPO:n toimitusjohtaja  Ari Pauna. Alueen arvostus riippuu hänen mukaansa sitä, miten se sijoittuu tulevalle kuntakentälle. Kuntauudistuksen piti olla vuosisadan uudistus ja yksi vajepaketin tärkeä osa. Sote-uudistuksen oli tarkoitus täydentää suursaavutusta. Pelastuslaitosten uudistamisesta ei synny säästöjä. Onneksi hallituksen esitys rikoslainuudistamisesta seksuaalirikoksissa on valmis. Siinä muiden muassa alaikäisen kohdistuva seksuaalinen teko on aina törkeä, vähimmäisrangaistus neljä vuotta.

Nyt hetki käy. On selvää, että uudistuksia ei saada tänä vaalikautena edes alkuun. Välikysymys on tulossa. Alkuun paneminen vain sekoittaisi kuntakenttää juuri vaalien alla. Sitä Kataisen hallitus ei halua.

Kataisen hallituksen pelastaa vain rytinällä alkava maailmantalouden kasvu. Muiden muassa autokaupan elpymien Euroopassa indikoi tätä, kasvu 10 prosenttia Suomessa. Jos eduskuntavaalit käydään kasvun tunnelmissa, äänestäjä ovat moneen kertaan unohtaneet hallituksen kitkuttelun.     

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *