Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella kansallismielisyys merkityt tekstit.


2924. Vaihdettuaan puoluettaan, he panivat kuin ompelukone

Nyt Euroopassa on meneillään alla kuvattujen tapausten analogien vaihe Putinin pysyttämisessä Ukrainassa. Jos sitä ei nyt tehdä nopeasti, alla olevat lähihistorian esimerkit osoittavat että, sitä on vaikeaa tehdä myöhemminkään, ellei jopa mahdotonta. Lännen johtajien esikunnista löytyy kyllä aivokapasiteettia kehittelemän juonen Putinin torppaamiseksi. Varhaisen puuttumisen periaate on universaali. Se pätee mm. vikaraiteille menossa olevaan nuoreen. ”Aasia japanilaisille” kaikui japanilaisten soturien huulilla ennen taistelua1920-luvulla. Japanin uhoaminen silloin johtui osin 1919 Versaillesin rauhansopimuksesta. Japanilaiset katsovat tulleensa petytetyksi Versaillesissa. Maa ei katsonut kuuluvansa akselivaltioihin, minkä perusteella sille olisi kuulunut maa-alueita Kiinasta ja Indonesian saaristosta. Niinpä Japanin sotilasjohto aloitti vääryyden korjaamiseksi sataretkiä Kiinan rannikolle ja oli aikeissa perustaa toisen Mantsurian. Tästä valloitusmaniasta kumpusi silloisten japanilai...

2835. Historiallisilla argumentilla tulkittuna Suomen ja Ruotsin sotilasyhteistyö ei pelitä

En haluasi verrata Ruotsein sotilaallista puolustusta kahteen herraan Svenssoniin ja Sjöströmiin, jotka sotainnossaan 1941 alkoivat kaivaa Öölannin saaren kanavaa tarkoituksena estää saksalaisten enenemien Ruotsin. Miehet ottivat työnsä tosissaan ja saivatkin jukerrettua jonkinlaisen kurapuron rannasta rantaan. Jos tämä mielikuva takaraivossa ajattelee vakavasti otettavaa Ruotisin ja Suomen sotilaallista yhteistyötä, pitää olla hereillä eikä pidä odottaa liikoja yhteen hiileen puhaltamiselta. Muistissa on, kuinka Ruotsi lakkautti pakollisen asepalveluksen tai ainakin ajoi sen minimiin. Tässä ahdingossa ruotsalaisia olisi paljon pelastanut isänmaallisuutta korostavan aatteen ylläpitäminen. Tältä idästä katsottuna ruotsalaiset ajattelevat ja tekevät, jos ei nyt aivan päinvastoin, mutta pitävät puheet ja liput matalalla tasolla, jos isänmaalisuudesta on kyse. Isänmaallisuus kyllä pelittää ulkomaankaupassa, jossa maalla on näyttöä hengen ja materian tuotteissa, ABBA:ssa ja Volvossa. Kaup...

2042. Soinilla on hirveästi valtaa juuri nyt

      Ei mies tietenkään mene Moskovaan tekemään maiden välistä hyökkäämättömyyssopimusta, mutta hallituksen kaatamiselle hänellä on hyvät motiivit.      Asiantuntijalausuntojen mukaan Sote on susi. Viimeisin osoitus tästä on HUS:n asiantuntilääkäreiden lausunto, jonka mukaan kustannukset nousevat ja hoito huononee. Tämä on seurausta, kun umpipoliittinen ja tökerö hanke läiskästään toteuttamaan kansalaisten aitoa hätää sosiaali- ja terveyspalveluistaan.   Seuraus on katastrofi, minkä tuntuu ymmärtävän asiantuntijat ja yhä laajeneva kansalaisten joukko.      Soini on saavuttanut poliitikkona kaiken, mitä kohtuudella voi mieheltä odottaa. Puoluekokous on edessä kesällä. Hän voi sopivasti ennen kokousta kaataa hallituksen. Soini keksii tähän helposti 10 syytä. Yksi syy on se, että PS ei ole saanut tavoitteitaan läpi nykyhallituksessa. Ei väliä, vaikka PS:llä ei ole kunnon saavutettavaa hallituksessa ollutkaan. Maahanmu...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *