Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Harkimo merkityt tekstit.


2191. Harkimon hanke kyykkää evoluution valtaan

     Harkimo ja kumppanit kirjasivat politiikkaa pitkään vaivanneet tunnetut ongelmat. Kukaan ei vielä tarkkaan tiedä, mitä he tarjoavat lääkkeiksi keskittyneihin valtapooleihin osallistumisen lisäämiseksi ja uskaliaimpien toiveiden mukaan päätösvallan delegoimiseksi. Näitä pooleja esiintyy kaikissa puolueissa enemmän tai vähemmän yksinvaltaisesti johdettuina sekä agendan laatimisessa että itse päätöksenteossa.      Vaikka puolue olisi kuinka ,Eija-Riitta Korholan mukaan ( http://eijariitta.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254283-hjalliksen-ilkea-ongelma ) ajan mittaan ylimielisyyden kasvun myötä puolue alkaa laistaa kentältä tulevia ääniä ja vaatimuksia.      Harkimon hankkeessa on olennaisesti uusia näkökohtia  Nuorsuomalaisten Risto E. J. Penttilän ja Tarkan 1980-luvun hankkeeseen verrattuna , koska silloin ei ollut sosiaalista mediaa eikä globalisaation uhkaa. Jo 1980 luvulla kuitenkin  havaittiin, että  millään iskuilla ei voi...

1854. Harkimon spekulaatio kokoomuksen johtoon ei ole lälläriasia

     Spekulaatiot, että Hjallis Harkimo haastaa Stubbin kokoomuksen kesän puoluekokouksessa, saivat vastinetta mediassa. Muiden musaa HS kirjoitti aiheesta päivän lehdessään ( http://www.hs.fi/paivanlehti/16032016/a1458019750085 ).      Yrittäjät olisivat tyytymättömiä Stubbin paikallisen sopimisen linjauksiin. Kansanedustaja Eero Lehti pitää spekulaatiota julkisuustemppuna. Harkimo itse ei myönnä eikä kiellä.      Harkimo tunnetaan lähinnä kärsimättömänä liikemiehenä, jonka bisneksistä voidaan olla monta mieltä. Harkimon Jokereiden Jokerien myyntiä 49 prosentin omistuksella ja Pasilan hallin myyntiä kokonaan venäläisille Gennadi Timtšenkolle sekä veljeksille Arkadi ja Boris Rotenberg, jääkiekkoväki ja HS eivät katselleet suopein silmin silloin. Nämä venäläis miehet ovat Yhdysvaltain pakotelistalla. Tuskin tällä sinänsä on mitään tekemistä puheenjohtajuuden kanssa.      Jos tarkastelee, miten Ha...

1667. Turvapaikkahakijoiden kustannukset ja maahanmuuton hyödyt

     Torstain TV 1:n a-talkin maahanmuutto-ohjelmassa 24.9. kokoomuksen Ben Zyskowicz käyttäytyi poikkeuksellisen aggressiivisesti turvapaikanhakijoita kohtaan. Sama aggressiivisuus teeman käsittelyssä näkyi myös perjantain 25.9 A-studiossa kansanedustaja Wille Rydmanin esiintymisessä.      Molempien perustelut pakolaisten Suomeen ottamiseen perustuivat ennen kaikkea juridisiin sääntöihin ja niistä johtuvaan pakkoon ottaa maahan turvanpaikanhakijoita. Esiintymisessään he ”ryöstivät” puheenvuoroja, puhuivat päälle eikä ylimielisyyden peittely ollut onnistunutta. Näytti siltä, että heidän piti saada sanottua heti sanottavansa, kun he sitä keksivät.      Liekö Rydmanin kohdalla tähän ollut syynä kansanedustaja Li Andersonin raikas argumentointi maahanmuuton puolesta?          Uusi Suomi-verkkolehdessä 26.9 Hjallis Harkimo oli laskeskellut turvapaikanhakijoiden aiheuttamia kustannuksia. Hän piti nykyistä...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *