Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella yritystoiminta merkityt tekstit.


3343. Tekee pahaa sanoa, mutta meillä on liian vähän kannattavia yrityksiä

Niinpä on yhtä paha todeta, että Suomi on menossa monella mittarilla kohti jyrkkenevää alamäkeä. Syntyvyytemme on ennätys pieni ja ikääntyvien määrä kasvaa esimerkiksi 70-80 vuotiaiden joukossa lähivuosina 400000 henkilöllä. Vaikka meillä on noin 350000 työtöntä, avoimia työpaikkoja yli 400000. Kohtaanto-ongelman piikkiin tätä kaikkea ei voi laskea, vaan kyse on osin mysteeri ja osin tukiaisten aiheuttama työn teon välttely. Kaikki tämä näkyy bruttokansantuotteemme jälkeen jäämisenä muista pohjoismaista. Jos kaikkien pohjoismaiden vuoden 2019 bkt:ksi redusoidaan 100, niin Suomen arvo on nyt 103,5 ja Ruotsin lähes 109. Siis jytinällä mennään alaspäin. Mistä tämä johtuu. Ei ainakaan laiskuudesta. Syy on yksinkertaien. Meillä on liian vähän kannattavia yrityksiä. Paperilla niitä on noin 450000, mutta ei tarpeeksi synnyttämään Ruotsin tasoista bruttokansantuotetta. PS Jonkin instanssin pitäisi tutkia, mitä ns. itäsuomi-ilmiö vaikuttaa jyrkkään alamäkeen.

546. Esimerkki kuntien välisen yhteistyön ontumisesta

Äänekoski ja Uurainen olivat suunnitelleet viime syksyyn saakka yhteisymmärryksessä Hirvaskankaan Hirvimäen käyttöä asumiseen. Uuraisten kunnanjohtaja Juhani Valkama kertoi, että   Uuraisten puolella alueelle on rakennettu jo omakotitaloja ja päiväkoti sekä varattu omakotitaloille tontteja. Hänellä oli ollut vahva usko siihen, että Hirvimäen käyttö suunnitellaan jatkossakin, niin että se mahdollistaa alueen käyttöä laajemminkin asumiseen. Vuoden vaiheen tienoilla Äänekosken kaupunki ilmoitti alueen käytön muutoksesta. Äänekosken kaavoituspäällikkö Olli Kinnunen pitää aluetta logistisesti hyvänä paikkana yritystoiminnalle sekä myös louhinalle asumiskäytön ohella. Äänekoski aikoo tehdä alueesta kokonaisvaltaisen suunnitelman, johon kaikki osapuolet saava sanoa mielipiteensä. Uuraisten Juhani Valkama tokaisi tähän sarkastisesti: ”Äänekoski aikaa räjäyttää paikan” (Ylen alueuutiset 13.1.). Tämä on vain yksi tosi esimerkki, miten kuntien yhteistyö tökkii. Tässä tapauksessa...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *