Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella YK merkityt tekstit.


3357. Länsirannalta ei mitään uutta

Muistan hyvin Israelin ja arabiliittouman välisen kuuman 1967 kesäsodan, joka päätyi Israelin selkävoittoon. Siitä oli valtavat otsakkeet lehdissä israelilaisten voitonvarmoine kuvineen, Uusi koitus käytiin 1973, jonka myös Israel voitti, ja samat riemukkaat media otsakkeet. Mutta tänä päivänäkään ei ole saatu edes sinne päinkään pysyvää rauhaa muistuttaa olotilaa Israelin ja palestiinalaisten välille. On vaikeaa ja osin uskaliasta alkaa väittämään, että israelilaiset olisivat sotaisa kansa. Sotia he kuitenkin käyvät. Sama koskee palestiinalaisia. Kenties osuvampaa on tuoda taas kerran esille se, että palestiinalaiset ovat saaneet YK:n päätöksellä asuttavakseen omaa maa-alueen Länsirannalta, mutta israelilaiset ovat perustaneet ja perustavat alueelle lisää siirtokunta. Tämä uusasuttaminen piirtää syvät ja peruttamattomat juonteet ja esteet palauttaa osaa Länsirantaa palestiinalaisten asuttamaksi.   . Kiista saataisiin sovittua suurvaltojen yhteisellä ja yksituumaisella päätöksell...

1681. Länsirannan jäätynyt korruptio

     Vuoden 1948 sodan seurauksena noin 700000 palestiinalaista jouti pakenemaan pysyvästi kodeistaan Palestiinasta. On turhaa kiistellä kumman osapuolen kertomukset joukkopakenemisesta ovat totta: sionistien vai palestiinalaisten.      Kummallakin osapuolella on omat kansalliset myyttiset tarinansa, joita tukevat ja kumoavat toisen osapuolen historian kirjoittajat. Näiden tutkimuksien heikkoutena on arkistojen osittainen kiinni pysyminen ja se, että nämä historioitsijat ovat pääsääntöisesti aikalaisia. Se ei ole hyvä lähtökohta pitävälle historian tutkimukselle ja tulkinnalle.      Toivottavasti uuden polven ns. radikaalitutkijat tuovat puolin ja toisen uutta arvokasta tietoa.      Professori Hannu Juusola on kuvannut esitelmässään 17.10.2002 tilannetta näin: Olennaisinta muutoksessa on kenties se, että Israelin syntyhistoria alkaa enemmän ja enemmän menettää kummankin puolen siihen liittämiä, elämää suurempia at...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *