Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella tiedemies merkityt tekstit.


2109. Kukaan ei kehtaa kysyä tieteeltä, miten sillä menee

     Hyvinpä hyvinkin, sanoisi avaruustiede ja viittaisi uusiin iäisyyksien takaisiin löydöksiinsä. Painovoima vain panee hanttiin, jota pimeä energia vastustaa, mutta ei riitä selittämää maailmankaikkeuden jatkuvaa laajentumista. Kokeita ei juuri voida tehdä kun puna siirtymällä. Ei hyvältä näytä.      Lääketiede nostaisi esiin henkilökohtaisen parantamisopit, joissa molekyylitasolla itse kukin voi tulevaisuudessa etsiä riskejään ja parantaa tautejaan. Tämän alan innokkaimmilla on jo 48 eri indikaattoria yötä päivää tikittämässä. Tämä siksi että perimän selvittämien tuotti vain valtavan määrän levälleen jäänyttä dataa. Se piti hylätä. Lääketiede kepittää kuitenkin taloustieteen, koska medisiinareilla on käytettävissään halvin ja tehokkain konsti, lumelääke.      Taloustiede on muutoinkin pahassa jamassa, koska sen perusyksikkö ihminen ei käyttäydykään rationaalisesti. Hänhän hyppi asiasta ja pankista toiseen. Pankit ovat sidoksissa tosiins...

2062. Ekonomisti ja runous

     Taide on siitä mainio ala, että siitä voi keskustella olematta asiantuntija. Niinpä monella lienee ollut illanistujaisia, joissa on pohdittu eri taiteen alojen luonnetta ja merkitystä itse kullekin.      Ekonomi pitää runoutta suosikki alanaan, koska se on tiivistä, iskevää ja nopeaa, jopa tehokasta. Totta kai se maalailee mieleen jälkikäteen koskettavia näkymiä.      Insinööri huomauttaa ekonomille, että maalaustaide se vasta lyhyttä on. Lopputulos on selvä, sen kun vilkaisee. Mutta kyllä insinöörikin myöntää, että maalaus voi takaraivossa vaikuttaa kauan.      Humanisti on tietenkin romaanin puolella, sillä se hivuttautuu hitaasti, päämäärättömänä ja parhaimmillaan pysyvästi nahan alle. Matka voi olla pitkä, välillä harhaan johtava, mutta useimmiten kannattava. Selailemalla siitä ei voi nauttia.      Pappi pitää elokuvaa elämän messuna, jossa voi muilta piilossa kokea ...

424. Ekonomi ja runous

Taide on siitä mainio ala, että siitä voi keskutella olematta asiantuntija. Niinpä monella leinee ollut illanistujaisia, joissa on pohdittu eri taiteen alojen luonnetta ja merkitystä iste kullekin. Ekonomi pitää runoutta suosikki alanaan, koska se on tiivistä, iskevää ja nopeaa, jopa tehokasta. Totta kai se maalailee mieleen jälkikäteen koskettavia näkymiä. Insinööri huomauttaa ekonomille, että maalaustaide se vasta lyhyttä on. Lopputulos on selvä, sen kun vilkaisee. Mutta kyllä insinöörikin myöntää, että maalaus voi takaraivossa vaikuttaa kauan.    Humanisti on tietenkin romaanin puolella, sillä se hivuttatuu hitaasti, päämäärättömänä ja parhaimmillan pyvästi nahan alle. Matka voi olla pitkä, välillä harhaan johtava, mutta useimmiten kannattava. Selailumentelmällä siitä ei voi nauttia. Pappi pitää elokuvaa elämän messuna, jossa voi muilta piilossa kokea raamatullisa hetkiä. Puolitoista tuntia on kuin lyhyt väläys maalliselta matkalta. Pappia maallise...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *