Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella hoiva merkityt tekstit.


2338. Jonoissa karaistuneet köyhät

     On kulunut 30 vuotta siitä, kun valtio ja kunnat aloittivat ulkoistamaan palvelujaan yksityisille yrityksille. Ainostaan auton katsastuksessa yksityistäminen on onnistunut. On aika pysähtyä tarkastelemaan, missä tilassa haavoittuvammat asiakasryhmät ovat.       A-studiossa hiljattain pohdittiin neuropsykologista kuntoutusta tarvitsevien henkilöiden tilannetta. Kaksi kymmentä prosenttia hoivan ja hoidon tarvitsijoista hoitaa kunta kunnan omistamissa ja tiloissa ja omalla henkilökunnalla. Lopuista 80 prosentista vastaa yksityissektori noin 500:lla hoiva- ja kuntoutuskodilla.      Tämä vuoden aikana on tullut aluehallintoviranomaisille 41 valitusta kuntoutuskodeista. Ohjelmassa eräs äiti kertoi pojastaan yleispätevän totuuden, että valittaa ei uskalla, koska hoito saattaa kärsiä entisestään. Tapauksia tutkinut asiantuntija Markku Salo kertoi samassa ohjelmassa, että hoivakoodit menevät bisnes edellä ja hoito toissijaisena.   Ho...

2264. Pitkä ja ankea tarina vanhushuollosta lyhyesti

     Tähän asti vanhushuoltoa on hallinnut hiljaisuuden tyrannia, mikä on vain vahvistanut näkemystä, että poliittisten johtajien joukossa vallitsee asiasta tiedostettu välinpitämättömyys. Tämä siksi, että vanhushuollosta vastuussa olevassa poliittisessa järjestelmässä vallitsee totuusjärjestelmä, jonka korvat ovat auki vain vaalien edellä. Tämä ilmenee siten, että vaikka ongelmat ovat olleet vuosia tiedossa ja monen läheisen valitettua vuosien ajan vanhan läheisensä huonosta kohtelusta laitoksessa, vastuussa oleva poliittinen eliitti kyllä puhuu, muttei toimi asiaa edistääkseen.      Läheiseni oli lähes kymmenen vuotta eri yksityisissä hoitokodeissa saaden niissä monenlaista karmeaa kohtelua. Useaan kertaan hän oli pudonnut vuoteesta keskellä yötä ja saanut erilaisia ruhjeita. Asia selvisi minulle lopullisesti, kun hänen otsassa oli usean senttimetrin alueelle levinnyt iso arpeutumassa oleva ruhje. Saatuani vihdoin erään henkilön käsiini tämä siivooja ker...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *