Siirry pääsisältöön

4076. Jonoissa karaistuneet köyhät

On kulunut 30 vuotta siitä, kun valtio ja kunnat aloittivat ulkoistamaan palvelujaan yksityisille yrityksille. Ainostaan auton katsastuksessa yksityistäminen on onnistunut. On aika pysähtyä tarkastelemaan, missä tilassa haavoittuvammat asiakasryhmät ovat. 

A-studiossa hiljattain pohdittiin neuropsykologista kuntoutusta tarvitsevien henkilöiden tilannetta. Kaksi kymmentä prosenttia hoivan ja hoidon tarvitsijoista hoitaa kunta kunnan omistamissa ja tiloissa ja omalla henkilökunnalla. Lopuista 80 prosentista vastaa yksityissektori noin 500:lla hoiva- ja kuntoutuskodilla.

Tämä vuoden aikana on tullut aluehallintoviranomaisille 41 valitusta kuntoutuskodeista. Ohjelmassa eräs äiti kertoi pojastaan yleispätevän totuuden, että valittaa ei uskalla, koska hoito saattaa kärsiä entisestään. Tapauksia tutkinut asiantuntija Markku Salo kertoi samassa ohjelmassa, että hoivakoodit menevät bisnes edellä ja hoito toissijaisena.  Hoidon tasossa on suurta eriarvoisuutta, koska samassa laitoksessa voi olla hoidettavia, joille yksi kunta on sopinut kuntoutusta ja toinen kunta vain hoivaa. Vanhusten hoivakoteja (Esperi Care) on jopa jouduttu sulkeman vakavien puuteiden takia (Kristiinan kaupunki).

Lastensuojelussa on tilanne hyvin pitkälle samanlainen. Toisissa on enempi kuntouttavaa toimintaa, toisissa vain kurilinja, jopa eristämiseen asti.
     
Eräässä tapauksessa Helsingin kaupunki lähetti sairaalassa jotenkuten toipuneen 85 vuotiaan vanhuksen suoraan 20-paikkaiseen yksityiseen laitokseen. Hänet raahattiin perillä rappuja ylös toiseen kerrokseen etäisesti  huonetta muistuttavaan  koppiin. Perillä myös selvisi, että laitos oli muutettu rivitalosta hoivakodiksi ja sen huomasi. Hoitomaksu kuukaudessa oli keskimäärin 4000 euroa, koska lääkemäärä jostain syystä vaihteli.  Asukas ei ennen laitokseen menoa käyttänyt mitään vakituista lääkettä. Kun asukkaan rahat alkoivat loppua, kaupungin sosiaaliohjaaja sanoi edunvalvojalle, että myykää hoidokin kesäasunto. Tällaisen ohjeen Urpo Kangas on antanut median kautta yleisesti tiedoksi. Pahimmassa tapauksessa tämän neuvon noudattaminen siirtää perintövarallisuuden ylikansallisille yhtiöille. Kyseisen vanhus eli 94 vuotta vanhaksi ja hoivalasku olisi ollut n 500000 euroa kaiken omaisuuden myynnin jälkeen.
 
Hoiva- ja hoitokotien palvelujen laadun tasoa ja riittävyyttä ei tiedä kukaan, koska alueviranomaisilla ja Valviralla ei ole riittävästä resursseja eikä mielenkiintoa. Eräs kunnan talousjohtaja sanoi, että ostopäätös tehdään kaksi kolme osaa laadun ja yksi kolmas osa hinnan perusteella ja koska minä en hallitse laatukysymyksiä, osto päätös tehdään pelkästään hinnan perusteella. Salon mukaan eräässä tapauksessa maksavapotilas pääsi   Mehiläisen tehostetun palvelun yksikköön, minkä omainen huomasi vuoden päästä olleen tavallisen hoidon yksikkö. Rahoja ei palautettu.  
 
Mitä siitä sanovat ne, jotka ovat hoitaneet sukulaisiaan vuosikaudet kotonaan palkatta tai ne, jotka ydinperheenä on yksimielisesti suunnitelleet, miten tulevaisuudessa perintövarallisuutta käytetään hoitoon ja sen jälkeen muuhun.? Mitä sanovat ne lapset, joita heidän vanhempansa ovat kohdelleet henkisesti ja fyysisesti kaltoin ja joutuvat hoitamaan näitä vanhempia kymmeniä vuosia ja lopputulos on se, että suvun perintö menee kokonaisuudessaan kv hoitokonsernille.
 
Tällaisiin tilanteisiinko me suomalaiset joudumme?  Kehitys näyttää vääjäämättömästi menevän tähän suuntaan. Yhtenä osoituksen suunnasta on tänään syntynyt 1,4 miljardin liikevaihdon ja 30000 henkilökunnan hoito- ja hoivayhtiö.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *