Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella korona merkityt tekstit.


2836. - Olen muusikko. -Ai, luulin, että olet rumpali

Koronaylipäällikön puuttumiseen on ainoastaan ja vain yksi syy. Silloinen ministeri Pekkarisen johdolla 1990-luvulla hallinnon kehittämisen valiokunta päätti, että aluehallintovirastot ovat itsenäisiä virastoja. Tosin sanoen ministeriöt eivätkä mitkään eduskunnan tai ministeriöiden valiokunnat voi niitä määräillä. Tästä silloista hallitusta varaotettiin. Silloinen alivaltiosihteeri Juhani Kivelä kirjoitti aiheesta kirjan ”Hiljainen hälytys”.   Hän varoitti juuri tällaisiin tilanteisiin joutumisesta. Olisi kannattanut säilyttää yhtenäinen päätösvaltainen komentoketju hallitus – ministeri – lääninhallitus (maaherra) – kunta (nimismies). Siksi olemme rampoja ankkoja koronan torjumisessa. Niinpä nyt koronasodassa kaikki toisin. Ylipäällikkö puuttuu ja, jos se on, se vaihtuu viikoittain. Nykyisessä koronassa on sodan johdon esikuntia melkein joka sormelle antamassa enemmän tai vähemmän viisaita ohjeita tai neuvoja vanhuksille, koululaisten vanhemmille, rokottamattomille, kolmesti roko...

2811. Hänen korona neuvonsa olivat Tiger panssarivaunun ohjekirjasta

Nuoren polven on vaikeaa uskoa aikaa, jolloin strategia sanan mainitseminen osoitti esittäjänsä ylimieliseksi pöyhkeilijäksi. Tämän menneen ajan virkamiehet pitivät päivän selvänä, että valtio ja kunnat olivat Weberin byrokratia mallin mukaisia lakien, asetuksien ja ohjeiden mukaan toimivia organisaatioita. Kun näiden myllyyn kansalainen joutuu, voi olla varma, että mylly jauhaa jyvät rutisen kansalaisen  noudatettaviksi ja varteenotettaviksi. Myllyn lähempi tarkastelu osoittaa todeksi näkymän, jossa korkea virkamies pomo istuu kateederilla lasit nenän varrella, kuin kiikarit tarkkailemassa jokaisen työtekijä muurahaisen jokaista liikettä. Näystä puuttuu vain Sigmund Freudin vuorilta alas laskeutuva yli-ihminen. Kun Suomessa  vuoisikymmeniä sitten  vallitsevaan hallinto malliin yritettiin juurruttaa strategia käsitettä, tie oli kivikkoinen kuin roomalaisten tie etruskien maille. Nyt strategiset moottoritiet halkovat hallinnon maisemaa niin, että jokaisella huoltoasemall...

2802. Psyykkinen vieraanvaraisuuteni on samaa luokkaa kuin aron kasakalla

Abdulkarim piti rokotteiden panttaamista rikkaiden  harkittuna testinä, kuinka köyhät selviät ilman rokotteita. Jälkiviisaiden Janne Saarikivi, Maryan Abdulkarim ja Anna Perho mielipiteet pakko rokottamisesta jakaantuivat, kuin entisen rengin eväät, puolet minulle ja puolet isännälle. Kaikki olivat yhtä mieltä, että rikkaat valtiot sortavat tässäkin asiassa köyhiä maita. Nämä dollarit silmissä kiiluvat paholaiset eivät lupauksistaan huolimaata anna rokotteita köyhille maille. Saarikivi oikoi Abdulkarimia huomauttamalla, että lääkefirmat tässä rikastuvat etenkin, kun valtiot rahoittavat rokotteiden perustana toimivaa tutkimusta. Suomikin on näin tehnyt yhtiöittämällä nyt yliopistoissa tehtävän alan rokotetutkimuksen. Onneksi omikronmuunnoksen aiheuttama taudin kuva on covid19:ta lievempi. Itävallan soveltama ja nyt Saksankin suunnittelema pakko rokottaminen ei saanut Abdulkarimia hyvälle tuulelle. Hän silmät loistaen aivan, kuin oli löytänyt aarteen tyynyn altaan luennoi, että hän...

2782. Spekulatiivinen historia ja fiktiivien tulevaisuus

Ihmettely on liian lievä ilmaus kuvaamaan kasvomaskin tilaus sotkua keväällä 2020. Sotkun perimmäinen syy on, miten turvataan ihmisten terveys tapaavan epidemian iskiessä, kun suojavarusteita on niukasti. Eri viranomaisten työnjako ja sen monitahoisuus ja siihen liittyvä tietämättömyys käyvät ilmi oikeuden pöytäkirjoista. Sotkussa olivat keskeisesti mukana ministeri Kirun STM, huolto ja varmuuskeskus (HVK) sekä suurina sivullisina THL sekä presidentti-instituutio ja kiihtynyt media. Sairaanhoitopiirit olivat vastuussa suojuksista, ei HKV. Kun sairaanhoitopiirejä on yli puolikymmentä ja ne luonnollisesti sijaitsevat ympäri maata, paras hyökkäyskohde oli HVK. Tämä pikku pirulainen voidaan helposti nujertaa johtajistoineen ylimmän johdon tuella. Niin kävi. Tuomioistuin oli eri mieltä ja vapautti johtajiston. On häpeällistä oikeusvaltiolle tuomita henkilöt julkisesti ennen oikeuskäsittelyä, etenkin kun he olivat syyttämiä. Johtajistolle pitää järjestää kunnianpalautus.

2779. Korona on suurempi juttu kuin sata jänistä

Tämän sanoi HUS:n johtaja Markku Märkijärvi aamun Ylen TV:ssä lyöden koronasta madon luvut pöytään. Tauti ei anna antautumisen merkkiä. Koronan hoidossa on harmaa alue eri ministeriöiden ja STM:n ja aluehallinto viranomaisten välillä. Koronan voittaminen on suurempi kuin sata jänistä.  Maan hallitus etisen ministeri Pekkarisen painostamana ajoi läänin hallitukset alas ja perusti    niiden tilalle toimivaltaiset alehallintovirastot. Olin silloin hallinnon kehittämisen valiokunnan asiantuntija jäsenenä vastusmassa hanketta. Muiden muassa myös silloinen alivaltiosihteeri Juhani Kivellä vastusti rajusti hanketta. Perusteluna oli ja on edelleen, että maata uhkaavien kriisien hallinta edellyttää katkeamatonta komentoketjua hallituksesta kuntiin. Tässä on tulos, jossa itse kukin aluevirasto hoitaa asiat omilla tavoillaan eikä niitä tässä mikään ylempitaso voi komennella.

2669. Mitä pidemmät varjot, sitä alempana lamput

Taas se tapahtui A-studiossa, kipakoiden koro na naisten kohtaaminen. Silja Paavola hoitajien puolustajan tiesi, että yksinäisyys ilman ääntä on uusi yksinäisyys. Niinpä hän aloitti mukiloimalla joka suuntaan hoitajien pakkorokotuksien puolesta ja laajentamalla riita aluetta ottamalla istuntokyytiinä koko hoitoalan henkilöt erityisesti lääkärit. - Nämä pullistelijat ansaitsevat rokotuksia sinne sun tänne, hän ajatteli. Huomatessa olevansa menossa yläilmoihin tuulilasin pyyhkijöiden kaaren laajuudella, hän tältä erää luovutti puheenvuoron STM:n strategiajohtajalle vai, oliko se kansliapäällikkö. Viimeien on kova sana, koska sillä pääsee nousemaan ulkominiteriön jonkin maan erikoissuurlähettilääksi. Lääkäri suurlähettilääksi! Lempeän näköinen STM:n nykyinen kansliapäällikkö Varhila ennen lähtöään istuntoon oli piilottanut strategia johtajansa tarvikevarastoon, sillä siellä oli myös strategia-alan kirjoja homehtumassa. Varhila oli jo oppinut hellittämään itsensä ministeriön strategiajoh...

2688. Ylen A-talkissa yksi lausumaton sana pyöri alati ilmassa jäseneltä toiselle

Eilisessä Ylen eilisessä A-talkissa istunnossa leijui koko ajan ilmassa joku ääneen sanomaton viesti, ei kuitenkaan salainen. HUS:n Jari Petäjällä näytti sanat olevan valmiina kielen päällä  lataamaan ne julkisuteen, mutta jokin näkymätön käsijarru oli päällä. Sanoja ei tullut, mutta ilme ole sen arvoien, että kohta tulee.  Taneli Puumalainen oli taas itse tyyneys kertoen tämän hetken korona  tilanteesta. Ilmaantuvuusluku on noussut uhkaavasti ollen,  jos tämä meno jatkuu, Latvian tasolla. Pätevä Aki Linden kehui avien toimintaa, mutta piti tilanteen kehittymistä huolestuttavana, ellei tehdä uusia rajoituspäätöksiä.  Alueelliset erot ovat suuria. HUS:n johtava ylilääkäri, toinen tietävä tyyneys Jari Petäjä oli luonnollisesti huolissaan tilanteesta  koettaessaan saada  tehohoitopaikat riittämään koronan yltyessä.  Vielä ei ole paniikkia. Juvonen kaiken sairaanhoidosta nähneenä korosti jälleen kerran hengityssuojuksen käyttämisen tärkeyttä ja k...

2674. Ylen A-sudiossa: Elämä on ihmeellistä, totesi "Pulkki". Ennen vai jälkeen koronan, kysyi "Voipio"?

Ylen eilisessä  Annika Dmströmin emännöimässä   A-studiossa   ilmeet olivat vakavia. Ilkka Pietilän ja kaikille tutkisi tulleella Lasse Lehtosella oli paiavaa sanottavaa vielä rokotteen ottamatta jättäneille. Osastohoidossa 120 potilasta ja teolla 33.   Lehtonen matematiikkaa ymmärtävänä miehenä on laskenut, että osastolla yhden koronasta hoidetun kustannukset ovat noin 16000euroa. Jos sama tahti jatkuu, HUS:n perii hukka, koska korona lasku tällä menolla on valtava yksi miljardi. Pietilä nyökyttely aluksi hajamielisesti päätään, mutta terästyi Lehtosen sanoessa yksi miljardi euroa, menee siihen, kun kaikki rokottamattomat vääjäämättä tulevat osastohoitoon. Lehtonen oli niin varma kaikkien rokottamattomien sairastumisesta koronaan, että takaisi sen veljensä perinnöllä. Tässä kohtaa Pietilä potkaisi Lehtosta nilkkaan. STM:n strategiapäällikkö Liisa-Maria Voipio-Pulkki manasi hallituksen pohjakerrokseen asti liian aikaisesta varotoiminen lakkauttamisesta. Mikä siinä ...

2634. Häntä ei liiallinen älykkyys ei piinaa

Elisessä A-studiossa STM sosiaali- ja terveydenhoidon osastopäällikkö Satu Koskela ja Uudenmaan alehallintoviraston (avi) ylilääkäri Laura Nikunen ottivat yhteen Petri Raivion johdolla korona rajoituksista. Keskustelu muistutti enemmän väittelyä kuin keskustelua. Mukavan lisän sille antoi Viirus-teatterin taiteellinen johtajna Juhani Sorjosen kommentti, ettei hän vastusta rajoituksia, mutta hullutta kylläkin. Kahden johtavan naisen yksipuolinen torailu paljasti asiaan kuulumattoman suuren totuuden repäisemällä esiripun pois. Sen takaa paljastui Pekkarisen kultaien patsas aluehallinto uudistus vuosituhannen alussa. Se oli höttöä jo syntyessään. Pekkarisen uudistuksen seurauksena ministeriöt tulivat kädettömiksi aluehallintovirastojen johtamisessa. Koskela vetosi moneen kertaan hänen STM:n ohjauskirjeisiin aville. Koskelan mukaan ohjauskirjeillä annetaan aluehallintovirastoille ohjeet lainmukaiseen toimintaan. Tähän on pakko todeta, että kyllä STM on suistunut epäluuloiseen ja tois...

2629. Sille on oma koordinaatisto, miten se tapahtuu

Mediassa on kuultu ja nähty sekä osin itse koettu koronan aiheuttamien eri alojen kysynnän romahtamiset ja enemmän tai vähemmän sattuvat iskut. Vajaa vuosi sitten matkailuala tuntui olevan epätoivoissaan ja lyömässä porttejaan lopullisesti kiinni. Koulut olivat siirtynee etäopetukseen. Tapahtuma-ala oli melko hiljainen menetyksistään ja maatalousala vaiti. Teollisuus yleisesti ottaen on pysynyt hiljaa ja antaa tulosten puhua puolestaan käyrien osoittaessa kattoon. Nyt ollaan kardiineja ja luukkuja avaamassa. Matkailuala kertoo myyvänsä nyt torvien täydeltä tuotteitaan. Mutta riivatun tapahtuma-alan edustajat ovat nyt takajaloillaan ja ennätys vimmassa, kuten tämän aamun TV1:n aamulähetyksessä saatiin huomata. Kahden metrin turvavälit eivät näytä heille kelpaavan niin   kuin lestadiolaisille, jotka kuitenkin striimasivat perinteisen 80000 sanakuulijan tapahtumansa. Siellä ollaan sanan voimankäytön lisäksi ict-friikkejä. Terveyden hoitoala ei ehdi kovan työpaineen alla kuin sillo...

2623. Ylen aamuinen Jälkiviisaat oli poseerausasennossa koronarokotuksessa

Aamun Jälkiviisaat ohjelman Anu Partanen sekoitti olan takaa corona rokotus ohjelmaa. Hän mukaansa nyt ei tiedetä, miten ja miksi toimintaan näin kuten toimitaan. Paletti on sekaisin kuin harakan pesä. Avit määräävät yhtä linjaa, hallitus kolmatta ja asiantuntija lääkärit kolmatta. Kukaan ei ota selvä, miten nyt toimitaan, etenkin ravintola-ala on raivoissaan. Arvon Anu ei tiedä tai ei uskalla näyttää tietämystään rokotteen saamisen logiikasta, sillä jälkiviisaat näytti olevan totuutta tärkeämpi. Tähän sopii mainiosti metaforaksi voimalaitoksen moottorina toimivan koskivoiman eli veden virtauksen sääteleminen. Sää vaikuttaa merkittävästi joen virtaamiseen. Ongelmana on, miten voimalaitoksen tulevaa virtaama säädetään turbiiniin ohi optimaalisen hyvin niin, että ei  päästetä ylimääräistä teho karkuun, vaikka puuttuu ylimääräisen sähkön myynnin mahdollisuus. Jos onkin mahdollisuus niin siitä huolimatta on annettava virtaaman juosta ohi patoluukkujen, sillä yläjuoksulla vesi voi nou...

2621. Koronan hybridimallin pulpahtaminen pintaan on lähtöisin Konsta Pylkkäsen pääkopasta

Nyt melkein kaikissa uutismedioissa pörräävä hybridimalli on äärimmäisyyksien havittelua. Tokkopa sanan käyttäjät sitä tosissaan tavoittelevat, mutta kummallisesti se on kiepsahtanut viisailta tuntuvien korona asiantuntijoiden jokapäiväiseen kielen käyttöön. On totta, että hybridillä on oma sijansa matematiikassa. Tuntematta muiden alojen asiantuntijoiden ammattitermistöä, sillä voi suurikin tehtävä esimerkiksi kirurgiassa. Mene ja tiedä.  Matematiikassa se merkitsee yksikertaisimmillaan yhtälöä y=1/x. Tästä näkee, että käyrä kulkee xy-koordinaatiossa pisteen (1,1) kautta, kun x lähenee nollaa y kasvaa äärettömyyteen ja kääntäen, kun x kasvaa äärettömyyteen y lähenee nollaa.  Jos kuvitellaan y-akselin kuvaavan tartuntojen määrää x-akseli rokotusten määrää, niin täysin arvaukseen perusteen voidaan ajatella, että rokotusten määrän ollessa hyvin vähäinen tartuntojen määrää kasva hyvin voimakkaasti. Ja kääntäen tartuntojen noustessa voimakkaasti, rokotusten määrä on hyvin vähäinen...

2572. Hegelin ylistämä kansallishenki voimistuu korona-aikana

”Amerikka ensin” teksti loisti yhdysvaltalaisten tankkien etupanssarissa niiden jylistellessä maihinnousun 6.6.1944 jälkeen Ranskan pikkuteillä. Samaa isänmaallista henkeä uhkuivat maan upseereille ja miehistölle perustetut eri bordellit.  Monet upseerit vaativat isänmaallisuuden nimissä amerikkalaisten naisten läheisyyttä.  Sen puuhia leimasivat amerikkalaisten naisten saamien dollareiden lisäksi suklaa, nailonsukat ja savukkeet.  Ranskalaisilla sotilailla olivat suuremmat vaatimukset bordellinen palvelujen sijaitessa aivan etulinjan takana ja nesiirtyivät paikasta toiseen rintaman mukana. Nykyinen Unkari on siirtynyt jo pitkälle nationalismissaan antamalla synnyttäville naisille runsaan apupaketin ja tuomiovallan valtiolle. Mikään ei vedä veroja natsien arjalaisten tuottamisohjelmalle. Siinä arjalaiseksi määritellyt miehet ja naiset pariutuvatja ja lapset siirrettiin valtaaviin lasten koteihin, jotka käytännössä olivat suuria kartanoita laajoine puutarha-alueineen. ...

2564. Psyykkinen vieraanvaraisuuteni loppu nyt

Ilmiötä tulee ja menee. Tämä on yksi välttämätön osa kehitystä. Parhaat ideat jäävät elämään ja niistä yleensä pitkällä tähtäimellä on hyötyä. Kun jokin ilmiö valtaa ihmisten mielen käytännön toimenpiteisiin ryhtymiseen saakka, joskus kannattaa olla huolissaan. Kymmenkunta vuotta sitten muotiin noussut ja ihmisten ruoka valintoihin ja tottumuksiin rajusti vaikuttanut karppaus on jäänyt unholaan. Sen ideana oli hiilihydraattien välttäminen. Hiilihydraatit korvattiin lähinnä hedelmillä, vihanneksilla ja proteiinilla. Toinen edellistä raskaamman tason muotivirtaus oli Nurmijärvi-ilmiö. Se kuvasi perheiden muuttoa keskustasta lähelle maaseutua. Silloinen pääministeri Vanhanen toimi varmaan tahtomattaan ja ehkä osin tietämättään tähän ilmiön keulakuvana. Parhaillaan on menossa etätyöbuumi. Se aiheuttajana on korona. Ilmiö edustaa viruksen vilinässä viisasta näkymää siirtää työtä tehtäväksi kotiin. Mediassa näkyvien hajanaisten tietojen perusteella se näyttää saavuttaneen vakiintuneen ...

2561. Olemme liian lähellä Venäjää ja liian kaukana Yhdysvalloista

Onneksi päälliköt korona sodassa eivät ole ottaneet opeja kuuluiselta venäläiseltä sotapäällikkö   Kutuzovilta. Napoleon joutui luotettavan tiedon puutteessa ampumaan tykistöllään Kutuzovin rintama-alueisiin, joita ei ollut olemassakaan ja sotilasryhmittymiin, jotka olivat kuukausia sitten poistuneet alueilta. Vetäytymällä Kutuzov lopuksi houkutteli Napoleonin joukot syvälle Venäjän aroille, joissa hän löi Borodinon taistelussa 1812 väsyneet ja paleltuneet Napoleonin joukot. Yllä oleva vertautuneena koronaan merkitsisi, että antaisimme koronan levitä riittävän kauan, kunnes laumasuoja on saavutettu. Sen sijaan me ammumme nyt Kutuzovista poiketen eturintamassa tykillä, siis rokotteella vihollista vastaan. Tämän mahdollistaa kehittynyt lääketeollisuus ja tehokkaat informaatio kanavat. Nyt me riitelemme koronasodassa lähinnä siitä, missä järjestyksessä me hoitelemme kunkin alueen. Tämä ei ole kokonaisuuden kannalta kovinkaan merkittävää, koska elokuuhun mennessä olemme hoitaneet k...

2558. Koronaan sairastuneita puhumaan mediaan

HS:n haastatteleman psykologi Ville Ojalan mukaan hallituksen koronaviestinnästä puuttuu ihmisläheinen lähestymistapa. Hänen mielestään olisi pitänyt tukea ihmisten toimintakykyä koronan torjunnassa ja sen kanssa elämistä. Olisi pitänyt viestittää niin, että yhteiskunnan kaikki tasot olisi saatu osallistumaan uhkien torjuntaan. Edelleen hän toteaa, että ruohonjuuri tason kanssa olisi pitänyt saada aikaan enemmän vuorovaikutusta. Nämä ovat komeita lauseita. Jos halutaan mennä laajaan ja kattavaan vuorovaikuttamiseen kansalaisten ja korona-ammattilaisten kanssa face to face, olisi pitänyt järjestä noin 20000 tilaisuutta ympäri maata. Kokemusta on siitä, kuinka työlästä ja haastavaa on saada 2000 joukon henkilöstölle sana perille tärkeästä asiasta. Siinä piti kiertää Suomea laidasta laitaan ja lopuksi piti vaihtaa tuoreita voimia jatkamaan. Kokemuksen perusteella hyvä tapa toimia on, että asiantuntijat ensin selvittävät keskenään, miten menetellään ja sen jälkeen informoidaan kaikilla...

2556. Jumala naureskelee Kokoomuksen suunnitelmille taltuttaa korona

Oppositio lähinnä Kokoomus vaati jatkuvasti ja äänekkäästi koronasta  exit strategiaa. Orpo ja Häkkänen eivät ole tarkkaan ilmaisseet, tarkoittavatko he koronan taltuttamista, vai milloin ja miten yhteiskunta saatetaan jaloilleen, kun korona on nujerrettu. Kumpikin näkökulma on oikea ja voi olla. että kumpikin mies tarkoittaa nujertamista ja jaloilleen saattamista.  Rokotuksen olleessa täydessä vauhdissa miljoonan rokotetun voimilla, on loogista olettaa, että noin 70 prosentin rokotusosuudella väestöstä laumasuoja saavutetaan. Tällöin paluu normaaliin voisi tapahtua ennen juhannusta. Tällainen ajatustapa edustaa lineaarista päättelyä, jossa nykyisen epidemian kulkuun ja rokotuksen vaikuttavuuteen ei tule ulkopuolisia realistisia impulsseja muuttamaan asiantuntijoiden esittämiä arvioita. Lääketieteellisesti arvio pohjautuu siihen, että kaikkiin variantteihin nykyrokotteista voidaan muokata toisentyyppisiä rokotteita, joista ainakin yksi vaimentaa koronan olkoon sen perimä...

2546. Häntä ei liiallinen älykkyys ei piinaa

Aamun jälkiviisaissa sen vakio jäsen päästi melkoisen möläytyksen koronan liikkumisrajoituksista. Ennen sen paljastamista on syytä syynätä pikkuriikkisesti rajoitusten antamisen taustoja. Torstain eduskunnan kyselytunnilla Kokoomus oli jo sapelit pystyssä vastustamassa rajoituksia jankuttaen, että ensin pitää käyttää kaikki muut keinot sekä metelöiden, miten rajojen annettiin vuotaa ja ne vuotavat edelleen. Ne eivät enää vuoda ja noin kaksi prosenttia koronasta tuli rajaylitysten mukaansa Tämä jankutus näyttää olevan puolueessa yhtä lujassa luin loka tien pinnassa. Niin tämä möläytys. Porukan naistoimittaja paheksui, että hallituksen koronan valvontatoimilla voidaan rikkoa kodin parivuoteen rauhaa. No olkoot tämä vain aivopieru. Paljon vakavammalta näyttää se, miten mätämediassa rajoituksien seurauksista poimitaan rellestelemään julkisuuteen paikkansapitämättömiä yksityiskohtia, kuten Alkon kiinni pysyminen. Saa käydä Alkossa, vaikka joka päivä. Kaiken kaikkeaan rajoitusten käsit...

2545. Me kokoomuslaiset käytämme lama-aikana samaa harjaa

Voi tätä jälkiviisauden määrää, sanoi aikoinaan entinen pääministeri Paavi Liponen. Elisessä Ylen A-talkissa puheenjohtaja Orpo ei sanonut näin, vaan jankutti kuin Zyskowicz rajatarkastuksien laiminlyöntiä. Voi tätä Kokoomuksen jälkiviisauden määrää! Pääministeri Marin ei siten kirveelläkään saanut vieressään istuvaa puheenjohtaja Orpoa tajuamaan, etteivät rajatarkastukset koronassa ole mikään kultajyvä sen laannuttamisessa. Tämä siksi rajatodistukset voivat olla parin päivän tai vieläkin vanhempia ja jo nyt Avit tekevät rajatarkastuksia. Summa summarum koronan täyttäessä poliittisen keskustelun Perussuomalaisille ja Kokoomukselle ei juuri jää tilaa opposition oikeudelle ja velvollisuudelle räksyttää   hallitukselle muista luulemistaan ja myös todellisista epäkodista. Eilisessä istunnossa tämä näkyi Orpon kehonkielenä hänen istuessa vaivautuneena tekohymy kasvoillaan.   Hätä päissään hän sanoi ulkonaliikkumiskiellosta, ettei Suomella ole poliiseja vahtimassa, millä asioilla ...

2543. Korona lähti kuin kuppa Töölöstä

STM:n ja THL:n ristiriitaisista ulostuloista julkisuuteen koronapandemiassa on nostanut pintaan mm päivän Helsingin Sanomien juttu. Ehkä kannatta luoda lyhyt katsaus, miten tähän on tultu. Ahon hallituksen ns hallinnon rakennemuutoksessa lakkautettiin keskusvirastoja, jotta poliittisella ohjauksella voitaisiin puuttua alaisen hallinnon toimintaan. Silloisiin kollegiaalisiin keskusvirastoihin hallituksen hammas ei purrut ilman niiden muuttamista laitoksiksi. Puhuttiin jopa keskusvirastoihin liiallisesti kasaantuneista vasemmisto virkamiehistä. Tilalle perustettiin vajamiehitettyjä tutkimuslaitoksia kuten THL, GTL ja Ympäristökeskus. Kaikkia tutkimusluonteisia laitoksia ei lakkautettu, vaan niiden toimivaltaa siirrettiin ministeriöihin. Lopputulos oli sama, valtaa ministeriöihin ja tilaa poliittiselle ohjaukselle. Kiistassa keskeinen sana on informaatio-ohjaus, jonka yhtenä kätilönä toimin (Johtaminen muuttuvassa julkihallinnossa, Pekka Huttunen, Weilin - Göös, 1994). Täytyy huom...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *