Siirry pääsisältöön

2836. - Olen muusikko. -Ai, luulin, että olet rumpali

Koronaylipäällikön puuttumiseen on ainoastaan ja vain yksi syy. Silloinen ministeri Pekkarisen johdolla 1990-luvulla hallinnon kehittämisen valiokunta päätti, että aluehallintovirastot ovat itsenäisiä virastoja. Tosin sanoen ministeriöt eivätkä mitkään eduskunnan tai ministeriöiden valiokunnat voi niitä määräillä. Tästä silloista hallitusta varaotettiin. Silloinen alivaltiosihteeri Juhani Kivelä kirjoitti aiheesta kirjan ”Hiljainen hälytys”.  Hän varoitti juuri tällaisiin tilanteisiin joutumisesta. Olisi kannattanut säilyttää yhtenäinen päätösvaltainen komentoketju hallitus – ministeri – lääninhallitus (maaherra) – kunta (nimismies). Siksi olemme rampoja ankkoja koronan torjumisessa.

Niinpä nyt koronasodassa kaikki toisin. Ylipäällikkö puuttuu ja, jos se on, se vaihtuu viikoittain. Nykyisessä koronassa on sodan johdon esikuntia melkein joka sormelle antamassa enemmän tai vähemmän viisaita ohjeita tai neuvoja vanhuksille, koululaisten vanhemmille, rokottamattomille, kolmesti rokotetuille, jo taudin sairastaneille, jne. Tämän vielä kestää kotona nenä Netflixissä, jos ohjeet ja neuvot tulevat samalta yhdeltä esikuntapäälliköltä. Sietoraja pompsahtaa puhki, kun televisiossa samana iltana puhuu terveysministeri, HUS:n ja TYK:n johtajat, HY:n virologin yksikön johtaja, Lapin keskussairaalan johtaja, STM:n kansliapäällikkö, osastopäällikkö ja strategiajohtaja, HUS:n neurologian professori, THL:n asiantutijat ja monet jo unohtuneet.

Niinpä uudet puheet palaavat, kuin vuorovesi tuoden uusia määäryksiä meren kansalle  Ja joka aamu nousee uusi vesi mukanaan simpukan kuoria jättäen hiekkaan uudet urat ja uran pohjiin entistä paremmat ohjeet. Televisiouutiset kiertävät omaa maailmarataansa suoltaen hitaasti, matta varmasti kamaansa, kuin pyörivä myllynkivi urastaan elämän leipää kansalle.

Kas kummaa! Tuolta Österbottenin suunnasta alkaa uusi kanava hönkiä uutta data rokotevastaisuudesta pöljemmälle osalle kansaa. Naapuri sanoo, ettei kanavan takana ole vinksahtaneita ihmisiä, siellä he ovat vain pitäneet sormusta karhulangan varassa riippumassa ja kas kummaa se on alkanut vinottain osaoittamaan kämmenessä olevan rakkoa. - Eikö rakon nousemien kämmen pohjaan edellytä ankaraa ja pitkäaikaista ojankaivuuta? – Kyllä täällä soita ja sormuksia riittää, mutta kaivajista on pula.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *