Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella RKP merkityt tekstit.


3227. Orpo kirves jäässä hallituksen rasismi tiedotuksessa

”Tulemme pyrkimään tekemään kaikkemme rasismin vastustamisessa ja vähentämissä Suomessa.” Tätä kaliiperia olivat Orpon jatkuvasti jankkaamalla toistuvat vastaukset hallituksen tiedotustilaisuudessa rasismiin. Lehdistön kysyessä, mikä on pikaisin toimenpide tässä pyrkimyksessä, ei Orpo eikä Purra pystyneet vastaamaan mitään, vaan kääntyivät valtiosihteerin puoleen, joka seilailtuaan ohjelmaa viittasi asiasta EU:n ottamiin kannanottoihin. Ministeri Essayahin selostaessa puolueen kantaa asiaan hän viittasi ohi mennen Holokaustiin ja sen kieltämisen tuomitsemiseen Suomen lainsäädännössä. Tästä Orpo taas yltyi puhumaan, kuinka suuresti hallitus tulee panostamaan rasismin kitkemiseen. Kuvaavaa oli, että Purra puheenvuoroissan painotti raportin olevan hallituksen kannanotto eikä Perussuomalaisten. On aika vaikeaa ja osin kafkamaista nähdä, miten valtioneuvostonkanslia tulee satsaamaan Orpon lupaamalla 1,1 miljoonalla eurolla arkielämän syrjinnän torjumiseen.

3220. Vivaldin vuodenajat ja Perussuomalaisten katuminen

Siinä ei ole mitään ihmeellistä, jos vanhempi komentaa lapsensa pyytämään anteeksi kakaransa pahantekoa naapurin lapselle. Mutta sitä vastoin tuntuu erikoiselta, kun puolueen puheenjohtaja vaatii toisen puolueen katumaan tekojaan. Teoreettisesti ajatellen tämä saattaa tuntua loogiselta silloin, kun toinen yhteisö on loukannut toisen yhteisön perusaroja. Mutta kun puolueet eivät ole mitä tahnansa yhteisöjä, vaan ne kilpailevat keskenään yhteiskunnallisesta vallasta. Ja tällainen valtakamppailu on korkeimman tason kamppailua sitä, mitä koko yhteiskunnan tasolla halutaan saada aikaan. Tällöin vaatimus anteeksi pyytämistä voidaan osittain nähdä keinoksi lisätä omaa kannustusta vallan käytössä ja vastaavasti anteeksi antaminen voidaan tulkita jonkin asteiseksi periksi antamiseksi.

3219. A-studiossa RKP:n gyllenkullalainen rasismin määritelmä

Itse kukin, jos viitsii pysähtyä ajattelemaan, huomaa kuinka naurettavaa on, että koko hallitus pitää päivän seminaarin rasismin määrittelystä ja pohtii silmät pullollaan, kuinka sen on asiaan suhtauduttava. Voi vain kauhulla odotella, milloin hallitus pystyttää komitean selvittämään, mitä kiroilu on ja mitkä kirosanat on ehdottomasti kielletty, mitä tulisi välttää ja mitä hätätilanteessa voi lausua. Tämä jälkeen tullaan A-studioon vakavalla naamalla kertomaan, kuinka vapauttavaa oli, kun sai Königstedin kartanon virheillä nummella, solisevan puron rannalla, RKP:n perintömailla kuunnella vain linnun lauluja kaukana kirosanojen saastaisesta maailmasta. Studion vetäjän Dahlströmin tehtävä oli hiljentää PS:n asiantuntijaa ja  puhututtaa RKP:n edustajaa, joka ikiaikaisella suomenruotsalaisuuden gyllenkullalaisuudella runoili seminaarin antia pehmeästi kuin sametti ja antoisaksi viljan kypsymistä ennen hallaa. Nyt on rauha, huomenna on sota.    

3215. PS:n puoluekokous ja RKP:n vaatima katuminen

Sivuston yllåpito on saanut nimettömän viestin, jonka mukaan Perussuomalaiset valmistelee meneillään olevassa puoluekokouksessaan vastausta RKP:n Henrikssonin vaatimaan katumukseen. Aluksi perussuomalaiset ovat kääntyneet Soinin puoleen saadakseen konsultointia, miten katumusta harjoitetaan. Tämä ei liity mitenkään Soinin uskonnollisuuteen, vaan siihen, miten Soini ilman katumusta ja edes mielipahaa tuntematta, säätiöi (kähvelisi) perussuomalaisille kuuluvat puoluetukirahat ”omiin” tarkoituksiin tosin säätiölain sallimissa puitteissa. Konsultointipyyntöön Soini oli vastannut niin röyhkeästi säätiökirjaa heilutellen, että Halla-aholla ja kumppaneilla veri tirahti päähän.   Halla-ahjonporukka päättikin laatia ohjekirjan etenkin Henrikssonille ja samalla koko RKP:lle, miten katumista politiikassa harjoitetaan oikein. Ohjekirjan ensimmäinen kohtaa käskee unohtamaan kaiket omat epäilyttävät puheet ja kirjotukset. Koska kirjoituksia on vaikeaa unohtaa, jos kilpaileva puolue on saan...

3213. Eilisen A-studion RKP:n A. Henriksson ja rasismi

Eilisessä A-studiossa RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson sen sijaan että olisi lohkaissut kunnon kirveellä, sipsutteli sanoillaan Perussuomalaisten herättämässä rasismikysymyksessä. Hän oli sen oloinen, että puhuessaan mietti koko ajan, miten voisi selvitä kysymyksestä ilmaisemalla mahdollisimman paljon yleisiä näkemyksiä sanomatta tapauksesta ”Purra” mitään. Pelastus löytyi hallituksen tulevasta rasismi tiedonannosta eduskunnalle. Kuten Henriksson istunnossa väläytti tiedonannosta, tulee laaja. Se tulee olemaan pitkä kuin Saaristomeren selkä ja paksu kuin Olavinlinna. Raportti lähtee rasismin käsitteen määrittelystä ja sen vaikutuksesta yhteiskuntaan. huipentuen eri rasismilajien kautta sen torjuntakeinoihin. Siis poliittista peliä ja hallinnollista bullshittiä. Tämä menettely varmistaa sen, että akuutti tapaus ”Purra et kumppanit” hukkuu tekstiin ja tapaukseen liittymättömiin mitään sanomattomuusksiin. Keskustelu jatkuu. RKP:N ja Henrikssonin kuurupiilo nyt esille tulleen ”Pu...

3207. Miksi Kristillisdemokraatit vaikenee hallituksen rasismikohusta

Kristillisdemokraatit (KD) on ollut jota kuinkin hipi hiljaa meneillään olevasta Perussuomalaisten  villoissa pyörivästä rasismikohusta. Voisi ajatella, että juuri KD:n arvomaailmaan keskeisesti kuluvien samanarvoisuuta ja hyvätapaisuutta korostavien periaatteidensa takia olisi ensimmäisenä korottanut äänensä rasismia ja solvaava kielenkäyttöä vastaan. Mutta näin ei ole tapahtunut, vaan puolue on tyytynyt lähinnä puoluejohtajien yhteiseen ja vaimeisiin rasismin vastaiseen julkilausumaan, ja keskittynyt olemaan aiheesta vaiti. Vaitiolo on outoa senkin takia, että hallituksessa KD:n verrokkipuolue RKP on pitänyt jatkuvaa ääntä tuskistaan olla samassa hallituksessa rasistiseksi koetun PS:n kanssa. Yksi syy vaitioloon voi olla se, että KD ei ainakaan halua olla millään tavoin häiritsemässä pääministeri Orpon työtä hallituksen johtamisessa. Näin menetellessään KD:lle voi muodostua kuvitelma siitä, että tällöin KD ehkä saisi Orpolta  tippinä  läpi joitain KD:lle tärkeitä asio...

3169. Hercule Poirot hallitusneuvotteluissa

KD:n himo kävelijän maasta poimittu ateria oli kuin pyhitetty hänen puolueelleen, koska se saattoi sisältää 50 mg bentsohybridejä, jotka taas antoivat voimaa kestää Korvon jatkuvaa jumputusta setelikannan loppumisesta. PS:n edustaja oli tähän vähän leuhkien lisännyt, että heidän aiemmalta jo viraltapannulta puoluesihteeriltä saattaisi löytyä vielä avain Katajanokalle hylättyyn vanhaan rahapajaan. Setelien saanti oli sieltä varma, koska mainittu puoluesihteeri hävittyään viime juhannuksena katkossa puolimiljoona euroa, oli käynyt seuravana aamuna rullaamassa siellä kapsäkillisen 3000 euron seteleitä. Olipa hän aivan huvikseen lurauttanut kaupanpäälliseksi päälle vieressä jouten seisseestä euron stanssaus koneesta puolisäkkiä kiiltäviä euron kolikkoja vaimolle tupaan tulijaisiksi puoluekokoukseen ja vauhdin antajaksi hänen valinnalleen puheenjohtajaksi. RKP oli hiljan muuttanut kirjain lyhennelmänsä KRP:ksi, koska se vastaa paremmin ulkomaisten työntekijöiden värväämistä Ugandasta Uuteen...

3148. Ylen Jälkikaronkassa kuona valui alas päin

Ylen Jälkikaronkka oli saanut kepulta toimeksiannon viedä Massey Ferguson traktori vuodelta 1955 Jupiterin eksoplaneetaksi sen kyvyn takia imuroida runsaasti valtion tukea, missä olosuhteissa ja missä paikassa tahansa, jopa kääpiö planeetoilla. joissa ei ole magneettikenttää suojaamassa aurinko- ja vasemmistosäteilyltä. Ei huolta saarnasi tiheästi puhuva raadin naisjäsen, sillä hänen tietojensa mukaan entinen DI pääministeri oli kehittänyt superkepusport vehnälajin, joka kasvaisi Jupiterille asti, ja näin se samalla eliminoisi kaikki ylimääräiset epä- ja reaalipoliittiset säteilyt jättäen jälkeensä vain tuuman pituisen demarissängen.   Säteilyn torjuja oli puoluesihteerin mukaan niin tehokas, että se kepittäisi menne tullen vasemmiston säteilyn torjua Zetorin, jota ei saa sekoittaa sen nimiseen kapakkaan, koska kummankin jäljellä oleva maine näin menehtyisi. Tämän tiedon tultua Orpon korviin tämä ensin käytyään tarkistamassa tilanteen Zetorin ovella, houkutteli entisen pääministeri...

2512. Keskustan retvakka häärääminen kunnissa loppuu

Ylen Taloustutkimuksella teettämän tänään julkaistun puoluekannatus mittauksen mukaa Keskustan ylivalta loppuu kevään kuntavaleihin. Keskustalle on käymässä niin ikävästi, että yhden pään katkaisun sijaan nousee monta uutta tilalle, nimittäin SDP ja PS. Kokoomusenkin pää voi nousta pinnalle. Kuntien päätöksenteossa Kepulle ei jää muuta kuin senttejä taskuun ja toivo silmiin. Samasta ennusteesta ilmenee, ettei liike Nyt ole mikään uran uurtaja, vaan tikuttelee jatkossakin runsaan prosentin askeleilla. Liike Nyt:n on syytä tajuta, että pelaamalla nettipokeria, jossa jokainen voittaa, ei onnistu. PS:n nousu SDP:n rinnalle panee padot murtumaan ja vedet virtaamaan uusiin uomiin monen kunnan ikivanhoissa vallan kabineteissa. Jos Kokoomus aikoo pärjätä näiden kahden suuren jäljessä loikkimalla, sen on päästävä eroon keskivertoneuroosistaan, jossa sairaanhoitajalla ja yritysjohtajalla on samat arkielämän ongelmat. Kunnallisvaaleissa se voi vielä pärjätä lirkuttelemalla sairaanhoitajan ja ...

1975. Vihreiden nykyinen gallupkannatus ei ole pysyvää

Viimeisimmät HS-Gallupin 23.7 mukaan Vihreiden kannatus näyttäisi pysyvän 13 prosentin tasolla. Lähempi tarkastelu osoittaa, että näin ei tule jatkumaan, vaan nyt on saavutettu kannatuksen suurin taso.      Keskustan kannatus perustuu maa- ja metsätalous tuottajien varaan. Tämä ryhmä on pysyvää Keskustan äänestäjä joukkoa, jossa myös kannatus on luonnollisista syistä periytyvää tilojen siirtyessä seuraaville uusille sukupoville ja ideologia niiden mukana. Maaseutu on kokonaisuudessaan hitaasti muuttuvaa ja säilyttäen maaseutumaisen ilmeensä ja identiteettinsä vuosikymmeniksi. Tästä syystä osan maaseudulla asuvista äänestäessä Keskustaa tämän asumismiljöön luonteensa takia.      Kokoomuksen suurin äänestäjäkunta löytyy yrittäjistä ja ylimmän luokan edustajista. Tämä ryhmä arvoineen ja koulutustaustoineen tarjoaa erinomaisen kasvualustan ja rekrytointiperustan Kokoomuksen kannatuksen jatkuvuudelle. Vaikka korkean koulutuksen mukanaan tuoma sosiaa...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *