Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella DATA merkityt tekstit.


3808 Tiedon valtakunnassa vallitsee kirkas ja kova hiljaisuus

Korona nosti pintaan ihmisryhmän, joka ei ottanut koronarokotusta, vaikka käytäntö on osoittanut, kuinka vaarallinen korona voi olla. Tämän on tunnustettava rokotevastaisetkin. Tässä yhteydessä on paikallaan hiukan selvittää tiedon luonnetta Auktoriteettiin perustuvalla tiedolle on ominaista, että sen on julkilausunut jokin suurta luottamusta nauttiva henkilö. Tällä on usein takanaan korkea koulutus. Esimerkiksi jos, Einstein oli lausunut, että kuu on suurempi maapalloa, suuri joukko ihmisiä olisi pitänyt tätä totena. Tieteelliselle tiedolle on asetettu monia vaatimuksia. Sen on kokeellisesti osoitettu oikeaksi ja kokeen toistamalla samoissa olosuhteissa, saadaan aina sama tulos. Se on julkista ja jokainen, joilla on samantyyppinen koulutus, saa kokeilla saman tuloksen. Uskomukseen perustuva tieto pohjautuu siihen, että saman henkiset ihmiset ovat luoneet uskomisjärjestelmän, joka ilmaisee totuuden. Hyvin yleistä tämän tyypilliselle tiedolle on, että se esiintyy eri uskonoissa. Esimerk...

3241. Tekoäly on älytöntä

Professori Hannu Toivosen artikkeli tekoälystä oli terävä ja valaiseva. Tekoälyn olemassaolon voi pelkistää siihen, että se on vain sen takia, että valtavasti dataa ja laskentakapasiteettia omaavia ohjelmia on alettu kutsumaan tekoälyiksi. Tekoälyn mahdottomuus tulee esille jalkapallopelin simuloinnissa, sillä jo yksi syöttö sisältää äärettömän monta variaatio mahdollisuutta, joten tekoälyn käyttö jo tässä tapauksessa johtaa umpikujaan ja ylinumeroituvaan avaruuteen eli ”super” äärettömyyteen. Mikään maallinen sovellus ei kykene käsittelemään tällaista ongelmaa pätevästi. Ihmisen äly riittää  käsittämään ylinumeroitumisen, mutta tekoäly ei, koska puskee turhaan päätänsä seinään. 

3185. Sieppari digitiellä käräytti huokaisi mies, kun yö jalasta palasi

Ylen Jälkidigi esitti hirveitä asioita. Nyt on syytä yöjuoksuihin taipuvaisten syytä olla enempi varuillaan kuin kirjailija Salingerilla siepparin ruispellossa, sillä jälkidigiläisten mukaan, missä tahansa mutkassa ja kadunkulmassa kamera kuvaa vaimon yöpöydän näyttöön missä pullo toveri viipyy. Hämillään olevan jäsenen mukaan hänen setänsä veli myy Kinasta tuotuja naamioita, joilla voi helpostikin peittää synnin runteleman naamansa vaimon ja anopin havaintokyvyn ulkopuolelle. Toinen vielä ensimmäistä turhautuneempi jäsen ollen aluksi niin tuohuksissaan, ettei kyennyt hokemaan muuta kuin valtio, valtio, valtio tarkoittaen valtion kokonaisvaltista kontrollia, sai lopulta sanottua, että hän on töissä naaman tarkastus virastossa, missä työssä saa nauraa, kun naapurin mies kapakasta lähtiessään etene maomao taistelijan tavoin Malagan viidakossa. Hän ei ole viitsinyt ilmoittaa miehen vaimolle mitään, koska huvitus loppuisi ja toisaalta miehen vaimo pelaa samaa peliä, mutta kovemmin panoksi,...

2776. Tiedon valtakunnassa vallitsee kirkas ja kova hiljaisuus

Korona on nostanut pintaan ihmisryhmän, joka ei ota koronarokotusta, vaikka käytäntö on osoittanut, kuinka vaarallinen korona voi olla. Tämän on tunnustettava rokotevastaisetkin. Tässä yhteydessä on paikallaan hiukan selvittää tiedon luonnetta Auktoriteettiin perustuvalla tiedolle on ominaista, että sen on julkilausunut jokin suurta luottamusta nauttiva henkilö. Tällä on usein takanaan korkea koulutus. Esimerkiksi jos, Einstein oli lausunut, että kuu on suurempi maapalloa, suuri joukko ihmisiä olisi pitänyt tätä totena. Tieteelliselle tiedolle on asetettu monia vaatimuksia. Sen on kokeellisesti osoitettu oikeaksi ja kokeen toistamalla samoissa olosuhteissa, saadaan aina sama tulos. Se on julkista ja jokainen, joilla on samantyyppinen koulutus, saa kokeilla saman tuloksen. Uskomukseen perustuva tieto pohjautuu siihen, että saman henkiset ihmiset ovat luoneet uskomisjärjestelmän, joka ilmaisee totuuden. Hyvin yleistä tämän tyypilliselle tiedolle on, että se esiintyy eri uskonoissa....

499. BIG DATA:in äiti

Joulukuun Helsingin yliopiston Yliopisto-lehdessä oli BIG DATA:sta lyhyt kiva juttu. Kaikki kuiskivat siitä, mutta kukaan ei tiedä, mikä se on, tai ei halua puhua siitä julkisesti. Paljon siitä on vitsejä väännetty. Akatemiatutkija Antti Honkela sanoo, että vakavahenkinen ihminen haluaa kaihtaa tällaisen määrittelyä. Yksinkertaisimmillaan BIG DATA on, mitä se sanoo: Todella paljon informaatiota, niin paljon, että tavalliset tietokoneet ja tietokantaohjelmat murtuvat sen alle. Tietojenkäsittelytieteen professori Pertti Myllymäki painottaa, että olennaisempaa kuin datan määrä on sen laatu. Ennen kerättiin dataa, kun oli selkä hypoteesi, nyt syntyy moniulotteista ja   kompleksista dataa ilman varsinaista ongelmaa. Nyt kun Suomessa kaivataan tuoreita liikeideoita ja yrityksiä ja valtio on vapauttanut datansa julkiseen käyttöön, innovatiivisten yrittäjähenkisten ihmisten pitäisi paneutua vakavasti selvittämään, miten eri viranomaisten halussa oleva dataa ja niiden yhdist...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *