Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella julkissektori merkityt tekstit.


2035. Maitotonkka on jo kaatunut, Länsimetro

     Suomessa hyviä johtajia kyllä koulutetaan monenlaisten koulutuspolkujen kautta. Niinpä hyviä johtajakandidaatteja onkin kypsymässä kuin priima omenia puissa. Mutta jotain tapahtuu sen jälkeen. Yrityselämä näyttää poimivan parhaat uraputkiinsa julkisen sektorin usein jäädessä poimimaan jo maahan pudonneita omenia. Ehkä tämä on vähän kohtuuton syytös tuhansia julkishallinnon hyviä johtaja kohtaan, mutta näyttöä on epäkuranttien omenoiden käyttämisestä maukkaan johtamishillon tekoon valtion ja kuntien johtamispöytiin. Poliittiset virkanimitykset ovat hyvä kyytipoika kyykyttämään päteviä johtaja heidän viranhaussaan merkittäville johtamispaikoille. Sopivin valitaan.      Länsimetron sössimisestä ei kannatta syyttä ketään yksittäistä johtajaa, sillä maitotonkka on ajat siten jo kaatunut eikä kaatajia saada selville. Mutta kun tilalla on maitoa, jolla mällätä, yksi tonkka näyttää olevan ihan sama.     Metron rakentaminen on kon...

1995. Virkamiesten mielialamuutos olympialaisissa

     Kohta eleltiin olympiakisojen aikoja, ja keskipitkän aikavälin talous- ja toimintasuunnittelusta puhuminen oli nyt muotia. Sen sijaan jotkut vanhoilliset johtavat virkamiehet saattoivat pitää strategisesta suunnittelusta luennoivaa virastotodellisuutta ymmärtämättömänä kukkoilijana, jonka paikka oli tutkijakammiossa lukkojen takana. Tavoitejohtamista ylistävä saattoi joutua jopa luennointiboikottiin. Hallinnon mielialamuutos tulosjohtamista ja strategista suunnittelua vastaan oli tosiasia.      Linjamuutokseen vaikutti Åbo Akademin, Helsingin ja Tampereen yliopistojen sekä valtiovarainministeriön järjestelyosaston tukema mielipideryhmittymä. Tämä hieman vaikeasti tunnistettava porukka katsoi, että julkisen sektorin tuli ennen kaikkea noudattaa neutraalin hallinnon periaatetta eikä siihen sovi tulosjohtaminen ja managemettiopit. Viime kädessä kyse oli suunnittelusihteeristön ja järjestelyosaston valtataistelusta, jonka sihteeristö sen johtaja...

1901. Lääkäri Räty Helsingin kaupungin virasta salassa pidettävine tietoineen Terveystalon johtoon

     Kokoomus ja Sipilän lähipiiri katsovat Suomen julkisen sektorin olevan liian suuren suhteessa maan BKT:n. Väite on jatkuvaa ja luonnollista pakinaa niille, jotka katsovat maailmaa vain kardiinien raosta käymättä pihalla tuulettumassa puhumattakaan, että he kävisivät mäen laella katsomassa horisonttiin, jota ilman ei ole mitään.      Vaikka tutkimuksesta on leikattu, valtion monet laitokset tekevät edelleen soveltavaa tutkimusta valtion instituutioiden rahoituksella. Osa näin syntyvistä innovaatiota jalostuu yksityisen sektorin patenteiksi ja tuottaviksi liiketoimintamalleiksi. Esimerkkejä on useita, kuten kehon biomittari ja jopa Nokian älypuhelimen alkiot.      Kuljetusala maksaa vain murto-osan siitä, mitä sen pitäisi laskennallisesti maksaa liikenneväylien kuluista. Se sijaa yksityiset henkilöt maksava ylihintaa. Yksitien sektori saa neuvoloissa tarkastettua ja myöhemmin koulutettua henkilökuntaa maksutta käyttö...

1507. Keskiluokka alamaissa

     Toivo ei ole kuitenkaan vielä mennyt. Jos näin olisi, maassa vallitsisi politiikkojen kinuama yhteiskuntasopimus. Tällöin keskiluokka olisi kyllä niin alamaissa, että saadessaan rauhassa jonottaa leipäjonoissaan riittävää särvintään, se huutelisi eliitille, että tehkää mitä haluatte, kunhan jätätte meidät rauhaan. Näin on nyt Venäjällä.    

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *